TeliaSoneran pikkuomistajat nukkuivat

Julkaistu:

TeliaSoneran osakkeenomistajat ovat pitkin vuotta kärttäneet toimitusjohtaja Anders Igeliä tekemään joko yritysostoja tai jakamaan vahvoja kassavaroja omistajille. Kuitenkin noin 200 000 piensijoittajaa jätti käyttämättä yhtiön tarjouksen ostaa takaisin omia osakkeitaan.
Viime viikolla umpeutuneessa tarjouksessa teleyhtiö maksoi omistajilleen takaisin kymmenen miljardia Ruotsin kruunua.

TeliaSoneran tiedotteen mukaan yhtiö lunasti takaisin 98,8 prosenttia noin 187 miljoonasta ostotarjouksen piirissä olleesta osakkeesta.

- Sen sijaan olemme vähemmän tyytyväisiä siihen, että noin 200 000 piensijoittajaa ei tarttunut takaisostotarjoukseemme joko myymällä osakkeita tai niiden osto-oikeuksia, toimitusjohtaja Anders Igel sanoi juhannusaaton aattona.

Dagens Nyheterin laskelmien mukaan piensijoittajilta jäi saamatta jopa 40 miljoonaa kruunua torkkumisen takia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Igelin mukaan tämä otetaan huomioon tulevaisuudessa, kun yhtiö seuraavan kerran tarjoaa pääomien palautuksia omistajilleen.

Eräiden tietojen mukaan TeliaSonera valmistelee parin seuraavan vuoden kuluessa samanlaista, noin kymmenen miljardin kruunun käteisruisketta osakkeenomistajilleen.

Turkcellistä ei luovuta taistelutta

Juhannuksen seutuun TeliaSoneran johto toisti myös aikeensa jatkaa taistelua Turkcellin omistuskesta venäläistä Alfa Groupia vastaan. Näkemystä tuki myös Ruotsin elinkeinoministeri Thomas Östros, joka piti rittaa kokeena Turkin hallituksen EU-kelpoisuudelle.

Viime keskiviikkona selvisi, että turkkilainen Cukurova Group on aikeissa siirtää osan kiistanalaisista Turkcellin osakkeista Alfa Groupille. Näin potti näyttää joutuvan oligarkki Mihail Friedmanin hyppysiin.

TeliaSoneran viestintäjohtaja Michael Kongstad näkee kuitenkin tilanteen kaikkea muuta kuin selvänä.

- Kaikki arvioivat, että Alfan ja Cukurovan kaupat viimeistellään vuoden kolmannella neljänneksellä. Diiliä ei kuitenkaan ole olemassa. Me aiomme painottaa tätä asiaa entistä enemmän ja toivomme pääsevämme asiasta sopimukseen myöhemmin, Kongstad sanoi ennen juhannusta Dagens Industrissa.

Kongstadin mukaan TeliaSonera on ollut yhteyksissä Cukorovan, mutta ei Alfan kanssa asian tiimoilta.

TeliaSonera on moneen otteeseen sanonut, että Cukurova on rikkonut tekemäänsä sopimusta, jossa turkkilaiset lupasivat myydä 27 prosenttia Turkcellin osakkeista TeliaSoneralle noin 2,3 miljardilla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Älä osta näitä! Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    7. 7

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    8. 8

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    9. 9

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    10. 10

      Tässä ovat Rovion 10 suurinta omistajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää