TeliaSoneran takaisinostotarjous toteutui lähes 99-prosenttisesti

Julkaistu:

TeliaSoneran takaisinostotarjous on nyt toteutettu. Takaisinostotarjouksen hyväksymisprosentti oli korkea, sillä TeliaSonera osti 98,8 prosenttia yli 187 miljoonasta tarjouksen kohteena olleesta osakkeesta.
TeliaSonera on siten jakanut osakkeenomistajilleen noin 10 miljardia Ruotsin kruunua normaalin osingon lisäksi vuonna 2005.

- Noin 99 prosentin hyväksymisprosentti on korkeampi kuin keskimäärin tällaisissa takaisinostotarjouksissa Ruotsissa. Tämä on mahdollistanut 10 miljardin Ruotsin kruunun jakamisen osakkeenomistajillemme kuten olimme luvanneet, toteaa TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel.

Hänen mukaansa yhtiö ei ole kuitenkaan tyytyväinen siihen, että noin 200 000 pienosakasta ei osallistunut tarjoukseen ja jätti osakkeensa ja myyntioikeutensa myymättä. Hän totesi, että tämä on otettava huomioon päättäessä jatkossa pääoman palauttamisesta osakkeenomistajillemme.

TeliaSoneran hallitus päätti 26. huhtikuuta ostaa takaisin enintään noin 187 miljoonaa osaketta, joka vastaa 4,0 prosenttia kaikista liikkeeseen lasketuista osakkeista, tarjoamalla TeliaSoneran osakkeenomistajille mahdollisuutta myydä TeliaSoneralle joka 25. osakkeensa 55 Ruotsin kruunun (noin 5,98 euron) osakekohtaista käteisvastiketta vastaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Takaisinostotarjouksen hyväksymisaika päättyi 14. kesäkuuta. Hyväksymisaikana 184 774 856 osaketta on tarjottu myytäväksi takaisinostotarjouksessa. Määrä vastaa 98,8 prosentin hyväksymisprosenttia takaisinostotarjouksessa. Yhteensä noin 10,2 miljardia Ruotsin kruunua (noin 1,1 miljardia euroa) tullaan siirtämään TeliaSoneran osakkeenomistajille vastikkeena takaisinostetuista osakkeista.

Takaisinostotarjouksen jälkeen TeliaSonera omistaa lähes 185 miljoonaa omaa osaketta, mikä on noin 4,0 prosentin osuutta TeliaSoneran kaikista osakkeista. Hallituksen tarkoituksena on esittää vuonna 2006 pidettävälle yhtiökokoukselle takaisinostettujen osakkeiden mitätöimistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    4. 4

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    7. 7

      Finnair laajentaa kumppanuuttaan British Airwaysin kanssa

    8. 8

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    9. 9

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    3. 3

      Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    8. 8

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    9. 9

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    10. 10

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää