Aasian teknot nuupahtivat pörsseissä

Julkaistu:

Aasialaisten teknologiayhtiöiden osakekurssit liukuivat tiistaina alaspäin lavealla rintamalla. Samsung Electronicsin ja Tokyo Electronin kaltaisten yhtiöiden kurssit laskivat huhtikuussa supistuneen sirumyynnin kanssa samaa tahtia. Puolijohteiden kauppa kärsi pc-laitteiden heikosta kysynnästä.
Välillä jo hyvään vauhtiin päässyt Morgan Stanley Capital International Asia-Pacific Index laski puoli prosenttia 97,45 pisteeseen Tokiossa tiistaina. Indeksi on pudonnut 0,3 prosenttia toukokuussa, joka on MSCI Asia-Pacificin kolmas perättäinen laskukuukausi.

Valopilkkuna on japanilaisoperaattori KDDI Corp., joka lisätään MSCI-indeksiin. KDDI tulee vahvoilla luvuillaan hidastamaan indeksin luisua, Bloombergin haastattelemat analyytikot arvioivat. Japanin toiseksi suurimman teleoperaattorin kurssi kiipesi 1.6 prosenttia 498 000 jeniin.

Tokion Nikkei 225 -indeksi painui 0,3 prosenttia pistelukuun 11 235,73. Tätä ennen indeksi oli kolmen päivän aikana noussut 2,3 prosenttia, joten hyvä kehitys taittui tänään.

Arvoituksellinen sirubisnes

Epätietoisuus sirujen kysynnän suunnasta jatkuu yhä. Nyt näyttää taas vaihteeksi siltä, että puolijohteiden kysyntä heikentyy lähiaikoina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Niinpä sirutuotannossa tarvittavien laitteiden valmistajan, Tokyo Electronin osakekurssi lipesi 0,8 prosenttia 6 040 jeniin Tokiossa.

Maailman toiseksi suurimman puolijohdevalmistajan, korealaisen Samsung Electronicsin vuoro oli myös laskea; kurssi putosi 1,2 prosenttia 487 000 woniin.

Sirujen tuotantoa arvioiva World Semiconductor Trade Statistics arvelee, että maailmanlaajuinen tuotanto putosi 1,2 prosenttia maaliskuusta huhtikuuhun. Sirutuotannon arvo oli 18,2 miljardia dollaria huhtikuussa.

Toisaalta japanilaisia puolijohdelaitteiden valmistajia edustava järjestö Semiconductor Equipment Association of Japan julkisti eilen pörssien jo sulkeuduttua vieläkin rajumpia lukuja. Järjestön mukaan Japanin sirulaitteiden myynti romahti peräti 35,4 prosenttia maaliskuusta huhtikuuhun.

Muistisirujen testauslaitteita valmistavan Advantestin kurssi putosi 0,9 prosenttia 8 140 jeniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    7. 7

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    8. 8

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää