Paperiin väännetään kolmivuotista sopimusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen mukaan paperiteollisuuteen tavoitellaan kolmevuotista sopimusta, jossa kaikki keskeiset kiistat on ratkaistu yhdellä kertaa. Ratkaisuja ei Saloniuksen mukaan lykätä syksyyn.

Paperiteollisuuden sopimuskiistan osapuolet ovat varautuneet jatkamaan neuvotteluja iltaan saakka.

Valtakunnansovittelijan mukaan joissakin asioissa on tapahtunut päivän aikaan hieman etenemistä, mutta kaikki keskeiset kiistat ovat edelleen auki.

Saloniuksen mukaan tavoitteena on kolmivuotinen työehtosopimus. Sen on määrä sisältää ratkaisut myös keskeisimpiin kiistakysymyksiin juhannus- ja jouluseisokeista ja ulkopuolisen työvoiman käytöstä paperitehtaissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) sanoi neuvottelutauolla, että tavoitteena on saada aikaan koko sopimus mahdollisimman pian ilman kiistojen lykkäämistä.

Hän piti kuitenkin mahdollisena, että jos ratkaisuun jostain vaikeasta asiasta ei päästä, sen osalta joudutaan pohtimaan muita ratkaisuja. Joitakin teknisiä kysymyksiä ratkotaan usein myöhemmin työryhmissä.

Myöskään ulkopuolista tukea esimerkiksi hallituksen taholta ei Ahosen mielestä tarvita. Sekä ulkopuolisen työryhmän että pakkosovittelun käyttäminen aiheuttaisi vain suurempaa vahinkoa.

Ahosen mukaan neuvotteluissa ei juuri ole edetty. Päivän keskusteluissa tyydyttiin paljolti selvittämään käytännön järjestelyjä ja aikataulukysymyksiä.

Ahosen mukaan neuvottelujen ilmapiiri on ollut hyvä, eikä osapuolten välillä ole kiistoja muista kuin itse neuvottelukysymyksistä.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) esitti viime perjantaina syksyyn asti jatkuvaa välirauhaa, jonka aikana tehtaat toimisivat normaalisti ja ratkaisuja etsittäisiin työrauhan vallitessa. Metsäteollisuus ei ole aloitteelle lämmennyt.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) on korostanut, että työriidan laukaisemiseksi ovat hyviä vaihtoehtoja vain lisäajan ottaminen tai nopea sopu.

Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) esitti kiistan ratkaisuksi erillistä työryhmää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    2. 2

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    3. 3

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    4. 4

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    7. 7

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    8. 8

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    9. 9

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    10. 10

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    11. Näytä lisää

      Ennätys murskaksi: Pörssiyritykset maksavat ennätyksellisen osinkopotin

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    10. 10

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää