It keräsi sijoituksia Suomessa

Julkaistu:

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomessa toteutettiin kuusi rahoituskierrosta kun vuotta aikaisemmin luku oli kymmenen. Pääomasijoitusten kokonaissumma nousi kuitenkin 36 prosenttia vuoden takaisesta 12,8 miljoonasta 35,1 miljoonaan euroon.
Eniten sijoituksia tehtiin informaatioteknologian toimialalle, neljä kappaletta ja 26,9 miljoonaa euroa.

Tiedot käyvät ilmi Ernst & Youngin ja VentureOnen neljännesvuosittain ilmestyvästä Euroopan pääomasijoitusmarkkinoita tarkastelevasta tutkimuksesta.

Ensimmäisen neljänneksen suurin yksittäinen suomalaissijoitus kohdistui it-toimialan informaatiopalvelujen sektorille ja oli arvoltaan 18 miljoonaa euroa.

Pääomasijoitusten kokonaissumma Euroopan informaatioteknologian toimialalla kasvoi tammi-maaliskuussa 16 prosenttia vuoden takaisesta 407,3 miljoonaan euroon. Rahoituskierrosten lukumäärä laski samalla 21 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimialan sisällä rahoituskierrosten lukumäärä puolijohdeteollisuuden yrityksiin pysyi ennallaan kokonaissumman kolminkertaistuessa 121,9 miljoonaan euroon. Pääomasijoitukset ohjelmistoyrityksiin pysyivät edellisvuoden tasolla (160,4 miljoonaa euroa) vaikkakin rahoituskierrosten lukumäärässä laskua kertyi 30 prosenttia.

Pääomasijoitukset viestintäyrityksiin laskivat: tasan neljänneksen kappalemäärissä mitattuna ja 37 prosenttia euroissa mitattuna, tutkimus kertoo.

Elektroniikka- ja informaatiopalveluiden segmenteissä rahoituskierrosten lukumäärä kasvoi yhdellä vuoden 2004 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Vastaavasti pääomasijoitusten kokonaissumma informaatiopalveluiden segmentissä lähes kaksinkertaistui 40 miljoonaan euroon.

Internet 2.0 tuloillaan

- Suurin osa informaatiopalveluyritysten toiminnasta liittyy internetiin. Segmentin investointitrendi voi olla osoitus siitä, että internetin seuraava sukupolvi, internet 2.0, on toteutumassa. Tämän odotetaan elvyttävän myös kiinnostuksen online-liiketoimintaa kohtaan, sanoo partneri, KHT Heikki Ilkka Suomen Ernst & Youngin Venture Capital Advisory Groupista.

- Pääomasijoittajien tekemistä fuusioista ja yritysostoista kymmenen prosenttia ja kaksi suurinta kohdistui internet-yrityksiin Euroopassa viime vuoden aikana. Tämä saattaa olla syy siihen, miksi sijoitusaktiivisuus kyseisellä segmentillä oli korkea, Ilkka toteaa.

Toimialoittain mediaanisijoituksen arvo oli ennätyksellisen korkealla ensimmäisellä neljänneksellä: esimerkiksi kolme miljoonaa euroa it-toimialalla.

Pääomasijoitusten kokonaissumma Euroopassa oli 880,3 miljoonaa euroa ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvua kertyi vuoden takaisesta 19 prosenttia. Vastaavasti rahoituskierrosten lukumäärä laski 27 prosenttia ollen 200 kappaletta.

Tutkimuksen mukaan pääomasijoitusten positiivinen trendi Euroopassa osoittaa, että sijoittajat haluavat tukea lupaavimpia start-up -yrityksiä ja teknologioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    8. 8

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    9. 9

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    10. 10

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    9. 9

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    10. 10

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää