Sysopen Digian alkuvuosi vahva

Julkaistu:

Tietojärjestelmä- ja viestintäratkaisuja tuottavan Sysopen Digia-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa miltei kolmanneksella edellisvuodesta 8,3 miljoonaan euroon. Yomin tervehdyttäminen syö yhtiön toista neljännestä
Liikevoitto alkuvuonna oli 0,9 miljoonaa euroa, kun se edellisvuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 0,4 miljoonaa. Tulos ennen veroja oli 0,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,3 miljoonaa. Osakekohtainen tulos kaksinkertaistui 0,06 euroon.

Yhtiön mukaan Sysopenin ja Digian helmi-maaliskuussa toteutettu yhdistyminen on sujunut hyvin ja sai aikaan myönteistä kehitystä liikevaihtoon ja kannattavuuteen.

Yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan integraatioliiketoiminnoissa kysynnän piristymisen jatkuneen alkuvuonna ja kannattavuuden parantuneen hieman. Älypuhelinpalvelut kehittyivät odotusten mukaisesti ja kannattavuus on säilynyt hyvänä.

Elisalta maaliskuun lopulla ostetun Yomi Softwaren vaikutukset näkyvät tuloksessa toisesta vuosineljänneksestä alkaen. Kauppahinta oli 12,1 miljoonaa euroa ja se rahoitettiin kokonaan yhtiön käteisvaroilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yomissa aloitettiin heti tervehdyttämistoimenpiteet, kuten yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on saada aikaan 1,5 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Tervehdyttämistoimenpiteet saadaan päätökseen kesäkuun loppuun mennessä, jonka jälkeen liiketoiminnan odotetaan olevan kannattavaa.

Sysopen Digia arvioi, että tieto- ja viestintäteknologian markkinat osoittavat edelleen maltillista elpymistä viime vuoden alkuun verrattuna. Kuitenkin matkapuhelinten sopimuskehitysmarkkinoilla hintapaineet säilyvät, mikä johtuu matkapuhelinvalmistajien kiristyneestä kilpailutilanteesta ja tarpeesta säilyttää kannattavuus.

Toisella neljänneksellä Sysopen Digia arvioi saavuttavansa 17-18 miljoonan euronliikevaihdon. Kannattavuuteen tulee vaikuttamaan Yomin integraatioon ja voimakkaaseen tervehdyttämiseen liittyvät kertaluonteiset erät, joiden arvioidaan olevan 1,5 miljoonaa euroa.

Kertaluonteisista eristä ja Yomin tappiollisesta liiketoiminnasta johtuen toisen vuosineljänneksen tulos tulee olemaan tavanomaista heikompi ja sen myötä koko ensimmäisen vuosipuoliskontulos tulee olemaan tavanomaista heikompi.

Sysopen Digia odottaa toisenvuosipuoliskon olevan ensimmäistä parempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      SAK:n vaihtoehto aktiivimallille: karenssit selvästi nykyistä lievemmiksi

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      Turun kulttuuripääkaupunkisäätiöltä peritään takaisin kaksi miljoonaa euroa

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Eonin toimitusjohtaja: Fortum-Uniper-järjestely on hyödyllinen molemmille

    9. 9

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    10. 10

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    7. 7

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    8. 8

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää