M-realille jäi vielä kirittävää, Metsäliitto plussalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Metsäyhtiö M-realin alkuvuoden tulos ilman veroja ja kertaluonteisia eriä oli 8 miljoonaa euroa tappiolla. Liikevaihtoa yhtiö keräsi tammi-maaliskuussa 1,3 miljardia.

Viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla tappiota kertyi 42 miljoonaa euroa ja viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kolme miljoonaa euroa.

Liikevaihto painui 1344 miljoonaan euroon viime vuoden tammi-maaliskuun 1412 miljoonasta eurosta. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä nousi 30 miljoonaan viime vuoden vastaavan ajan 24 miljoonasta eurosta. Vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä liiketulosta syntyi 19 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan toimistopaperimarkkina pysyy jatkossakin haastavana.

Metsäliitolle-Yhtymän alkuvuosi toi 18 miljoonan euron tuloksen, kun yhtiö oli viime vuonna vielä saman verran pakkasella. Myös liikevaihto nousi 27 miljoonalla eurolla vajaaseen 2,2 miljardiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen neljännes on kuitenkin jäämässä alkuvuotta heikommaksi. Yhtenä perusteena yhtiö mainitsee hienopaperin hitaasti etenevät hinnankorotukset. Paperin ja kartongin kysynnän arvioidaan kuitenkin pysyvän hyvänä.

-Kannattavuus parani hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta tulostaso on edelleen epätyydyttävä. Toimet hintojen nostamiseksi samoin kuin rationalisoinnit ja kustannussäästöohjelma jatkuvat, kommentoi toimitusjohtaja Kari Jordan tiedotteessa.

Finnforestille alkuvuosi tiesi pakkasten jatkumista. Liikevaihto laski parilla miljoonalla 467,6 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja oli runsaat 11 miljoonaa euroa tappiollinen. Metsä-Botnia sen sijaan pystyi petraamaan tulostaan viime vuodesta.

Metsäliitto-Yhtymä koostuu emoyritys Metsäliitto Osuuskunnasta, saha- ja vaneriyhtiö Finnforestista, pörssinoteeratusta M-realista ja selluyhtiö Metsä-Botniasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    10. 10

      Joka kolmas arvioi hallituksen onnistuneen – arvosanat niukassa nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää