Aspocomp ja Perlos jakavat Asperation-kehitysyhtiön

Julkaistu:

Aspocomp Group ja Perlos ovat sopineet yhteisen tutkimus- ja kehitystoimintaa harjoittavat yhtiönsä Asperationin jakamisesta. Jakautumisen on tarkoitus toteutua syksyyn mennessä.
Asperation perustettiin keväällä 2002 ja sen tavoitteena on ollut matkapuhelin- ja elektroniikkateollisuuden tuotekomponenttien integroinnin kehittäminen.

Tiedotteen mukaan alkuperäiset tavoitteet hyödynnettävien innovaatioiden kehittämisestä on saavutettu ja jatkossa niiden hyödyntämisen katsotaan onnistuvan parhaiten kummassakin yhtiössä erikseen. Kehitettyjä innovaatioita on useita kymmeniä.

- Kehitysprojektit ovat nyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kypsyneet vaiheeseen, jolloin niiden teollistamisen ja kaupallistamisen suunnittelu alkaa omistajayhtiöissä niiden omien tutkimus- ja tuotekehitysresurssien tukemana.

- Yhteistyö projektimuotoisena jatkuu edelleen nykyisten omistajayritysten välillä, Aspocompin toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman perustelee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Asperationin käyttöomaisuus, sopimukset ja henkilöstö jaetaan tasan Perloksen ja Aspocompin kesken, niin että kumpikin saa käyttöönsä tarkoituksenmukaisimmat innovaatiot.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    6. 6

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    10. 10

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    8. 8

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    9. 9

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    10. 10

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää