TJ Group plussalle, liikevaihto romahti

Julkaistu:

Ohjelmistoyhtiö TJ Group pääsi plussalle vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Konsernin liikevaihto sen sijaan pieneni liki 40 prosenttia. TJ Groupin tulos ennen veroja oli 0,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vastaavaan aikaan teki tappiota 1,4 miljoonaa euroa.
Voitolliseen liiketulokseen päästiin kehittämällä kannattavia yksiköitä ja tervehdyttämällä kulurakennetta, TJ Group kertoo.

TJ Groupin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 3,1 miljoonaa euroa, kun se oli 5,1 miljoonaa euroa edellisvuoden vastaavana aikana.

Liikevoittoa yhtiö teki 0,3 miljoonaa euroa, kun vuosi takaperin konserni päätyi 1,3 miljoonaa euroa tappiolle. Tammi-maaliskuussa osakekohtainen tulos parani 0,003 euroon oltuaan edellisvuonna 0,01 euroa tappiollinen.

Lupaavia näkymiä

TJ Groupin mukaan lähiaikojen näkymät lupailevat kysynnän kohentumista ja suhdannetilanne on "varovaisen myönteinen". Yhtiö arvioi, että asiakasyritykset pyrkivät ulkoistamaan it-toimintojaan, mikäli ne eivät paranna yritysten kilpailukykyä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

TJ Group odottaa, että koko vuoden tulos kehittyy viime vuotta paremmaksi, vaikka liikevaihto saattaakin edelleen laskea.

Konserniin kuuluvat emoyhtiön lisäksi tytäryhtiöt Documenta, Planmill, Key Partners ja TG Groupin Saksan yksikkö. Konsernin osakkuusyhtiöistä Morning Digital Design on yhdistetty osavuosikatsaukseen pääomaosuusmenetelmää käyttäen. Toinen osakkuusyhtiö GAP ei puolestaan ole mukana tammi-maaliskuun katsauksessa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    3. 3

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    4. 4

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    5. 5

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    6. 6

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    7. 7

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    8. 8

      Espanja laski kasvuennustettaan Katalonian kriisin aiheuttaman epävarmuuden takia

    9. 9

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    9. 9

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää