Moottoripyöräkauppa ylittämässä aiemmat ennätykset

Julkaistu: , Päivitetty:



Moottoripyöräkauppa on käynyt alkuvuonna ennätystahtia. Uusia moottoripyöriä on rekisteröity maaliskuun loppuun mennessä 1 222 kappaletta, mikä ylittää edellisvuoden vastaavat lukemat 11 prosentilla.

Maahantuojat arvioivat kovimman kasvun tasaantuvan, mutta hyvä alkuvuosi ja keväiset säät saattavat nostaa myynnin jopa viime vuotta paremmaksi. Vuonna 2004 Suomessa myytiin 7 835 uutta moottoripyörää, mikä oli paras tulos 30 vuoteen.

Teknisen kaupan liiton johtajan Heikki Ojanperän mukaan moottoripyöräkauppa kasvoi roimasti jo vuonna 2003, kun ala kirjasi 27 prosentin myynninlisäyksen. Viime vuonna kasvuvauhti oli lähes samaa tasoa.

- Yleinen talousnäkymä on oleellisesti parantunut. Lisäksi kuluttajien luottamus omaan ja yleiseen talouskehitykseen on erittäin vahva. Harrastajapohja laajenee edelleen esimerkiksi naisten keskuudessa. Parhaiten on kehittynyt isojen matkapyörien, sport-mallistojen ja 125 cm3-luokan myynti, listailee Ojanperä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös mopokaupassa on kirjattu lähes kolmanneksen kasvulukuja. Käytettyjen moottoripyörien yksittäistuonti on sen sijaan jatkanut laskuaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    3. 3

      Latvia vihjaa: Venäjä sotkeentunut pankkikriisiin

    4. 4

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    5. 5

      Arctia käärmeissään jäänmurtajien lakkovaroituksesta

    6. 6

      Koboltti on nyt ennätyksellisen kallista – hinta liki kolminkertaistui kahdessa vuodessa

    7. 7

      Konkurssihakemusten määrä pomppasi poikkeuksellisesti

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    10. 10

      Tradeka laajentaa terveysalalle – ostaa Med Groupin hoivapalvelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    2. 2

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    3. 3

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    4. 4

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    5. 5

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    6. 6

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    7. 7

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    8. 8

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    9. 9

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    10. 10

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    2. 2

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    3. 3

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    4. 4

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    5. 5

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    6. 6

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    7. 7

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    11. Näytä lisää