ATI sopi sisäpiirisyytteet Kanadassa

Julkaistu:

Maailman toiseksi suurin tietokonegrafiikan siruvalmistaja, kanadalainen ATI Technologies Inc. on päässyt sopimukseen Ontarion provinssin pörssivalvojan kanssa sisäpiirisyytöksistä. Viranomaisten mukaan epäilyt koskevat yhtiön kuutta johtajaa, joiden joukossa on ATI:n perustanut Kwok Yuen Ho.
OSC eli Ontario Securities Commission on toistaiseksi vaitonainen ATI:n kanssa tekemänsä sopimuksen sisällöstä.

OSC:n mukaan Kwok Yuen Ho (54) ja hänen vaimonsa Betty myivät 494 900 ATI:n osaketta vuoden 2000 huhtikuun 24. ja toukokuun 2. päivän välisenä aikana. Tuolloin yhtiön johdon tiedossa jo oli, että ATI ei saavuta tulosennusteitaan ja että osakkeen kurssi luultavasti tämän myötä tulee laskemaan.

OSC:n mielestä Hon pariskunta vältti näppärillä osakekaupoillaan ainakin 2,7 miljoonan Yhdysvaltain dollarin tappiot.

- Asiaan ovat sekaantuneet myös muut ATI:n johtohenkilöt puolisoineen, OSC:n edustaja Eric Pelletier sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

ATI:n edustajat eivät halunneet kommentoida tapausta Bloombergille.

Yhtiön kurssista on sulanut 13 prosenttia tänä vuonna. OSC:n kanssa tehdyn sovinnon jälkeen osakkeen kurssi kohosi neljä senttiä 20,22 Kanadan dollariin maanantaina.

Ho perusti yhtiönsä vuonna 1985. Viime kesäkuussa hän jäi pois pääjohtajan tehtävistä, mutta jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

OSC on tehnyt laajaa yhteistyötä USA:n pörssivalvojan SEC:n kanssa. Tutkimusten kohteina ovat olleet muiden muassa Nortel Networksin kaltaiset yhtiöt.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    2. 2

      Eläinlääkärissä käynti on kallistunut selvästi 10 vuodessa – ketjuuntuminen uhkaa nostaa hintoja lisää

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    5. 5

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    6. 6

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    7. 7

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    8. 8

      Tokmanni: Kesko yrittää estää Mika Rautiaisen siirtyminen Tokmannin johtoon

    9. 9

      Matkahuollossa ”kiusallinen” häiriö – syyksi epäillään Black Fridayn ruuhkaa

    10. 10

      Suomalainen vaatekauppa Makia luopui alennusmyynneistä: sulki kaupat Black Fridayn kunniaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    4. 4

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    8. 8

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    9. 9

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    10. 10

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää