GNT:n myynti kasvoi yli kolmanneksen

Julkaistu:

Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni GNT:n liikevaihto kasvoi viime vuonna 35,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2004 liikevaihto oli 728 miljoonaa euroa. Yritys investoi voimakkaasti Ruotsin-toimintaan ja Tampereella sijaitsevaan logistiikkakeskukseensa sekä perusti myyntikonttorin Wroclawiin Puolaan.
Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 6,9 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 7,2 miljoonaa euroa.

Konserni kertoo myymiensä it-tuotteiden ja -komponenttien kilpailutilanteen olleen edelleen kireä viime vuonna. Kokonaismarkkinoiden arvo Suomessa kasvoi kymmenisen prosenttia. Samalla keskimääräiset hinnat laskivat GNT:n mukaan arviolta 10 prosenttia.

Ruotsissa markkinat kasvoivat maltillisemmin, kun taas Baltiassa markkinat kasvoivat voimakkaasti, arvion mukaan noin 15 prosenttia.

- Kireä kilpailutilanne jatkunee myös vuoden 2005 ajan. Volyymin tuomien mittakaava-etujen ja automaation lisäämän tehokkuuden myötä uskomme kannattavuutemme kuitenkin paranevan sekä markkina-asemamme vahvistuvan. Esimerkiksi investoinnit logistiikkakeskuksemme automaattivarastoon parantavat toimitusten laatua ja lisäävät tehokkuutta merkittävästi, sanoo GNT:n toimitusjohtaja Mika Junnila.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Xi Jinping haluaa Kiinan avaavan ovia ulkomaisille yrityksille

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    9. 9

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää