Elisa paransi tulostaan, vaihto kutistui

Julkaistu:

Teleoperaattori Elisa Oyj:n tulos parani ja liikevaihto supistui loka-joulukuussa edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Osinkoa Elisa aikoo jakaa 0,40 euroa osakkeelta.
Elisa odottaa liikevaihtonsa kasvavan hieman ja kannattavuutensa säilyvän hyvällä tasolla tänä vuonna. Vuoden alkupuoliskon vertailukelpoisen liikevoiton yhtiö arvioi pysyvän viimeisen neljänneksen tasolla.

Elisan tulos ennen satunnaisia eriä koheni 51 miljoonaan euroon loka-joulukuussa, kun vuotta aiemmin vastaava tulos oli 93 miljoonaa euroa tappiolla.

Vertailukelpoinen tulos ilman 13 miljoonan euron myyntivoittoa ja viiden miljoonan euron tuloutusta eläkevarauksen laskentaperiaatteen muutoksesta koheni 32 miljoonasta eurosta 33 miljoonaan euroon.

Takaisin kovalle maalle

Osakekohtainen tulos oli 0,26 euroa loka-joulukuussa. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli 0,34 euroa tappiolla. Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos parani 0,16 eurosta 0,17 euroon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liikevaihto aleni katsauskaudella 351 miljoonaan euroon vertailujakson 391 miljoonasta eurosta.

Uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa Elisan loppuvuoden tulokseksi ennen satunnaisia eriä odotettiin 32,4 miljoonaa euroa, osakekohtaiseksi tulokseksi 0,15 euroa, ja liikevaihdoksi 342 miljoonaa euroa. Ennusteessa ei ollut mukana Elisan pääkonttorinsa myynnistä saamaa 13 miljoonan euron myyntivoittoa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Ruotsin hallitus esittää hyvinvointiyhtiöiden voitoille rajoituksia – ”Voittojen jahtaaminen ei kuulu ruotsalaiseen hyvinvointiin”

    8. 8

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    9. 9

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    10. 10

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    8. 8

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    9. 9

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    10. 10

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää