Delphi siirtyi saksalaisten haltuun

Julkaistu:

Saksalainen it-palveluyhtiö Materna Information & Communications on hankkinut omistukseensa Lagercrantz Group AB:lta Delphi Oy:n ja Uniweb AB:n. Lagercrantz Group myy yhtiöt, koska haluaa keskittyä liiketoimintansa ydinalueisiin.
Materna kasvattaa ostolla IT Service Management -liiketoiminnan ydinosaamistaan ja jatkaa kansainvälistymisstrategiaansa.

Delphin mukaan ruotsalainen Uniweb AB ja Delphi Oy ovat molemmat markkinajohtajia omissa maissaan. Molemmat yhtiöt toimivat IT Service Management -markkinoilla ja ovat BMC/Remedy-kumppaneita. Materna vahvistaa kansainvälistä liiketoimintaansa erityisesti Pohjoismaissa.

Uniweb AB ja Delphi Oy työllistävät noin 50 ITSM-asiantuntijaa, ja niiden liikevaihto oli vuosina 2003 - 2004 yhteensä 8,5 miljoonaa euroa. Molemmilla yhtiöillä on osaamista IT Service Managementista, alan parhaista käytännöistä, kuten ITIListä, palvelutasojen hallinnasta ja asiakaspalveluratkaisuista.

Dr. Hubert Staudt tulee olemaan vastuussa Pohjoismaiden liiketoiminnasta. Staudt on aiemmin vastannut Information-liiketoimintayksikön markkinoinnista ja strategiasta, ja on työskennellyt MATERNA-yhtiössä vuodesta 1999.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    2. 2

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    3. 3

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    4. 4

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    7. 7

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    8. 8

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    9. 9

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    10. 10

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    11. Näytä lisää

      Ennätys murskaksi: Pörssiyritykset maksavat ennätyksellisen osinkopotin

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    10. 10

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää