FI syynää TDC:n Song-kaupat

Julkaistu:

Ruotsin rahoitustarkastuksesta vastaava FI epäilee tanskalaisen teleyhtiö TDC:n syyllistyneen sisäpiiritietojen väärinkäytöksiin viime syksynä tehdyn Song-kaupan yhteydessä. Jos näin on, FI jättää lyhyen ajan sisällä tutkimuspyynnön talousrikosten tutkijoille.
- Tutkimme asiaa, mutta näyttää siltä, että jutussa voi olla aihetta sisäpiiriepäilyihin, Finansinspektionin sisäpiiriyksikön päällikkö Mats Wilhelmsson sanoo Dagens Industrille.

Asiaan on sekaantunut myös Tukholman pörssi, joka ampui tiistaina täyslaidallisen kohti Song Networksin hallitusta. Pörssin mukaan Song toimi väärin luovuttaessaan TDC:lle osakekurssiin vaikuttavia tietoja juuri ennen tanskalaisten tekemää tarjousta viime syksynä.

Tiedot koskivat Songin tulevaisuuden näkymiä, ja pörssin sääntöjen mukaan tiedot olisi pitänyt kertoa yhtä aikaa kaikille osakkeenomistajille ja mahdollisille sijoittajille.

Makkaran toinen pää on siinä, että TDC on voinut syyllistyä sisäpiiririkokseen, kun yhtiö myöhemmin teki ostotarjouksensa Song Networksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tukholman pörssin osakurssien valvonnasta vastaava Anders Ackebo myöntää tämän todeksi.

- On selvää, että se, joka käyttää kurssiin vaikuttavaa tietoa hyväkseen ja tekee osakekauppoja ennen kuin muut osakkeenomistajat ovat saaneet nämä asiat tietoonsa, syyllistyy sisäpiirikauppoihin sanan yksinkertaisimmassa merkityksessään, Ackebo sanoo.

Pienosakkaat ihmeissään

Songin osakkeenomistajien ja mahdollisten muiden asiasta valittaneiden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, että TDC on tanskalainen eikä ruotsalainen yritys. Ruotsin lait koskevat kaikkia Ruotsissa kauppoja tekeviä yrityksiä ja yhteisöjä.

Song saattaa silti selvitä pinteestä ilman seuraamuksia, vaikka TDC:tä voi odottaa poliisitutkinta. Tämä johtuu siitä, että pörssi aikoinaan tyytyi antamaan Songin johdolle pelkän huomautuksen eikä enää voi palata asiaan.

Ruotsin osakesäästäjien yhdistys ihmettelee pörssin hampaattomuutta ja aikoo jatkaa keskustelua asiasta.

- Songin hallitus on selkeästi rikkonut pörssisääntöjä. Samaan aikaan voimme vain kysyä, täyttääkö Tukholman pörssi velvollisuutensa kauppojen valvojana, osakesäästäjien pääjuristi Lars Millberg sanoo DI:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää