Tehtävä Balkanilla

Julkaistu:

Bulgaria pyrkii eroon korruptiosta suomalaisin opein

Yritysetiikan konsultti Leila Mustanoja lähtee Bulgariaan laittamaan hallintoa eurokuntoon.

Espoolaisen Mustanojan joulu meni muuttokuormaa kootessa. Hän pakkaa piakkoin omaisuutensa pieneen Renaultiin ja matkustaa autolautalla Saksaan. Sieltä alkaa muutaman päivän ajorupeama Sofiaan.

Leila Mustanoja on korruptiota vastaan työskentelevän Transparency International -järjestön puheenjohtaja Suomessa. Siksi hänet valittiin asiantuntijaksi Euroopan unionin laajentumisstrategiaan liittyvään hankkeeseen, jonka tavoitteena on korruption vastaisten pelisääntöjen vakiinnuttaminen Bulgarian julkishallinnossa.

Miljoonan euron hanke rahoitetaan EU:n ehdokasmaita tukevasta Phare-ohjelmasta. Toteutuksesta vastaa suomalainen HAUS, omaa sukua Valtion koulutuskeskus, joka voitti marraskuun lopulla ratkenneen tarjouskilpailun.

Konsultin joulukiireet

– Työkomennus varmistui joulukuun puolivälissä, ja sen jälkeen onkin pitänyt kiirettä, Mustanoja kertoo.

– Koiralle piti hankkia oma passi, ja talolle piti järjestää vahti kahdeksaksi kuukaudeksi. On mietittävä tarkkaan, mitä ilman voi tulla toimeen. Clioon ei kovin suurta kuormaa mahdu, kun koirakin tarvitsee oman tilansa.

Hankkeeseen valitut asiantuntijat laativat tammikuun alussa työsuunnitelman Sofiassa. Sen jälkeen Mustanoja palaa Suomeen hakemaan autonsa, muuttokuormansa ja matkaseuralaisensa PeePeen.

Seuraavan kerran hän parkkeeraa autonsa kotipihalle syyskuussa.

Uuteen ammattiin aikuisena

Mustanoja ryhtyi yrittäjäksi keväällä 2002 irtisanouduttuaan Fulbright-vaihdon toiminnanjohtajan virasta. Takana oli pitkä ura järjestöjen johtotehtävissä: Psoriasisliitto, Väestöliitto, Alzheimer-keskusliitto, AFS-vaihto, Suomi-Seura.

– Keksin vasta viisikymppisenä, mikä minusta tulee isona. Kiinnostuin liiketoiminnan etiikasta 90-luvun lopulla, ja ala vei vähitellen mukanaan, Mustanoja kertoo.

Päätös yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi nyt tai ei koskaan -periaatteella, eikä Mustanoja ole katunut ratkaisuaan. Hän on jo ehtinyt tottua epävarmuuteen, yrittäjän uskolliseen ystävään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    2. 2

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    3. 3

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    4. 4

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    5. 5

      Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle – kehittää hävittäjien järjestelmiä

    6. 6

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    9. 9

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    10. 10

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    2. 2

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    3. 3

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    4. 4

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    5. 5

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    6. 6

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    7. 7

      Kommentti: Öljyn kallistuminen iskee tankkaajan lompakkoon ja jarruttaa Suomen taloutta

    8. 8

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    9. 9

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    10. 10

      Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle – kehittää hävittäjien järjestelmiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    3. 3

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    4. 4

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Kelan tutkijan kirjoitus hämmentää: Rankaiseeko aktiivimalli työtöntä aktiivisuudesta? Tästä on kyse

    7. 7

      Kokkeja ei saa enää vähimmäispalkalla töihin – näin paljon ammattikunta tienaa

    8. 8

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    9. 9

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    10. 10

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    11. Näytä lisää