Metso Paper ulkoistaatuotantonsa Karhulassa

Julkaistu:

Metso Paper ulkoistaa Karhulan yksikön tuotannon metalliteollisuuden kone- ja laitevalmistajien sopimusvalmistajalle Mesera Worksille. Sopimuksessa 105 työntekijää siirtyy ensi vuoden alusta vanhoina työntekijöinä Mesera Worksin palvelukseen. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Ulkoistaminen on osa Metso Paperin kesäkuussa käynnistettyä tehostamisohjelmaa.

Metso Paper on sopinut lisäksi Etteplanin kanssa Karhulan yksikön perälaatikon mekaanisen suunnitteluliiketoiminnan siirrosta Etteplanille.

Suunnittelutoiminnan kuusi työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä Etteplanin palvelukseen. Metso Paper ostaa Etteplanilta suunnittelupalveluita erillisen sopimuksen mukaan.

Karhulan yksikön tontin ja kiinteistön ostaa puolestaan Kiinteistö Oy Karhulan Levyhalli.

Metson mukaan kaupoilla ei ole olennaista vaikutusta Metson loka–joulukuun tulokseen. Metso Paper jatkaa Karhulassa paperikoneuusintoihin ja prosessipalveluihin liittyviä toimintoja.

Karhulan yksikön tuotannon hankkivan Meseran vuosiliikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 330 henkilöä.

Etteplan kertoi eilen, että se on Metson kanssa solmitun yhteistyösopimuksen lisäksi hankkinut kokonaan omistukseensa Insinööritoimisto Keskilinjan.

Etteplan omisti yhtiöstä aiemmin 60 prosenttia. Keskilinjan palveluksessa on nyt 46 henkeä.

Vaajakoskella ja Lappeenrannassa toimiva yritys tarjoaa erityisesti metsäteollisuuden kone- ja laitevalmistajille konetekniikka- ja automaatiosuunnittelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    6. 6

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    7. 7

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    8. 8

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    9. 9

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    10. 10

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    9. 9

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää