Uuteen nousuun?

Julkaistu:

Jos Suomen kansantalous on suhdannehuippunsa nähnyt, tarkoittaako se, että edessä on siis laskukausi? Ekonomistien mielestä termi antaa liian synkän kuvan.

Vuoden 2006 ennusteet lupaavat talouden kasvavan parin prosentin vauhdilla, ja vuodelle 2007 ennakoidaan alustavasti taas kasvun hienoista kiihtymistä.

Ekonomistit suhtautuvat kuitenkin epäilevästi ajatukseen, että koettu vaisu noususuhdanne olisi merkki tyypillisen suhdannekierron tasoittumisesta.

– Edessä saattaa olla usean vuoden hitaamman kasvun jakso, jossa Yhdysvallat ja euroalue kamppailevat omien rakenteellisten ongelmiensa kanssa. (Jari Järvinen)

– Ehkä suhdannesykleihin on vaikuttanut reaaliaikaisen tiedon saanti, joka hillitsee varastojen tason muutoksia. (Tarja Heinonen)

– Suhdanteiden tasoittumisessa keskeinen tekijä lienee se, että etenkin rahapolitiikka on onnistunut aika hyvin. Nykyiset rahoitusinstrumentit antavat sijoittajille myös hyvät mahdollisuudet suojautua riskeiltä. (Juha Ahtola)

– En puhuisi laskusuhdanteesta vaan nousutahdin tasoittumisesta. Suhdannevaihtelut näyttäisivät samanaikaistuvan maailmanlaajuisesti ja muuttuvan sen vuoksi jopa aiempaa voimakkaammiksi. (Pasi Sorjonen)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    3. 3

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    7. 7

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    8. 8

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    9. 9

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    10. 10

      Hiihtokeskuksia ja ohjelmapalveluita uhkaa työsulku – PAM yllättyi työnantajapuolen toimista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    3. 3

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    4. 4

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    7. 7

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    8. 8

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää