Korko- javaluuttaliikkeet rauhallisia

Julkaistu:

Eurooppalaisten viitelainojen korot olivat eilen lähestulkoon paikoillaan. Euron vahvistuminen tuki bondimarkkinoita, mutta joulun läheisyys on alentanut volyymeita. Japanin finanssimarkkinat ovat tänään jo kiinni. Nousussa olevat osakekurssit imivät sijoituksia lainamarkkinoilta.

Ennakkotiedot Saksan joulukuun hintakehityksestä ovat kertoneet inflaation hienoisesta kiihtymisestä. Ranskassa kuluttajahinnat pysyivät sen sijaan marraskuussa ennallaan, vuosinousua kertyi tarkistetun tilaston mukaan kaksi prosenttia. Luvut vastasivat analyytikkojen odotuksia.

Myös euroalueen teollisuuden lokakuussa saamat tilaukset osuivat markkinoiden odotuksiin ja kasvoivat 0,2 prosenttia syyskuusta. Vuositasolla kasvua oli 0,6 prosenttia. Koko EU:ssa kuukausitason kasvu oli 0,7 prosenttia.

Valuuttamarkkinoilla joulun läheisyys näkyi jo volyymeissa. Dollari halventui aavistuksen euroon nähden. Myös Ruotsin kruunu niiasi euroon nähden.

Välittäjät uskovat, että dollarin heikkeneminen jatkuu myös ensi vuonna. Euron vahvistumista rajoittaa kuitenkin edelleen huoli euroalueen talouden elpymisestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    6. 6

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    9. 9

      Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi 12 prosenttia

    10. 10

      Kiinteistönvälittäjien ex-toimitusjohtaja höyläsi korttia firman piikkiin – epäuskottavia selityksiä alusvaatteille, korkokengille ja hajuvesille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    2. 2

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    5. 5

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Nettikiristäjä voi tarjota uhrille apuaan kuin asiakaspalvelija – varo näitä neljää viheliäistä häirikköä

    9. 9

      Kansan­edustaja tyrmistyi Puolustus­voimien luolan huuto­kaupasta – ”Voi päätyä vääriin käsiin”

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää