Venäjällä arvaillaan Juganskneftegazinostajan taustoja

Julkaistu:

Tarjouskilpailun voittajan epäillään olevan sidoksissa joko Gazpromiin tai Surgutneftegaziin

Venäläisissä tiedotusvälineissä arvailtiin maanantaina, kuka on Juganskneftegazin uuden omistajan taustalla. Venäläisen öljy-yhtiön Jukosin tytär myytiin verovelkojen vuoksi pakkohuutokaupassa. Tarjouskilpailun sunnuntaina voittanut Baikalfinansgrup on tuntematon yhtiö, jonka omistajista tai taustavoimista ei ole tietoa.

Yhtiö on rekisteröity Moskovan lähellä sijaitsevaan Tverin kaupunkiin. Sillä ei ole kuitenkaan rekisteröintiosoitteessa konttoria, vaan rakennuksessa sijaitsevat venäläisten lehtitietojen mukaan vain ravintola ja kauppa sekä venäläisen Izvestija-sanomalehden mukaan geologisia tutkimuksia tekevä Tvergeofizika-yritys, jonka yksi suurimpia asiakkaita on huutokauppaan osallistunut venäläinen Gazprom-kaasumonopoli.

Gazpromia epäillään

Markkinoilla uskotaankin yleisesti, että huutokaupassa Juganskneftegazin 77 prosentin osakepotin 260,75 miljardilla ruplalla eli noin seitsemällä miljardilla eurolla ostaneen yhtiön taustalla on Gazprom. Jos nämä epäilykset osoittautuvat tosiksi, huutokauppa oli käytännössä vain näytelmä, jonka tarkoituksena oli varmistaa Juganskneftegazin siirtyminen Gazpromille.

Analyytikkojen mukaan huutokaupan taustalla saattaa kuitenkin olla myös Venäjän kolmanneksi suurin öljy-yhtiö Surgutneftegaz, joka tunnetaan hyvistä suhteistaan Kremliin.

Tällä järjestelyllä huutokauppa olisi saanut kunniallisemman leiman, ja ilmeisesti Gazprom ja Surgutneftegaz olisivat yhdessä operoineet Juganskneftegazia. Molemmat yhtiöt kuitenkin kiistävät olevansa Baikalfinansgrupin taustalla.

Venäjän öljynvientivaarassa

Juganskneftegazin uuden pääomistajan edustajat eivät antaneet maanantaina julkisuuteen mitään selvityksiä taustoistaan. Uusia omistajia saattavat kuitenkin odottaa vaikeudet Juganskneftegazin hallinnassa.

Jukos ja sen suurin omistaja Menatep ovat ilmoittaneet aloittaneensa kansainvälisen juridisen operaation Juganskneftegazin uuden omistajan ja sen taustalla olevien tahojen häiritsemiseksi. Eri maissa nostettavien oikeusjuttujen seurauksena Juganskneftegazin ulkomaille viemä öljy saattaa joutua takavarikoiduksi.

Käytännössä Juganskneftegazin huutokauppa uhkaa pysäyttää jopa kymmenen prosenttia Venäjän öljyn viennistä.

Paluu menneisyyteen

Monissa markkinakommenteissa Juganskneftegazin huutokauppaa verrattiin Venäjällä 90-luvun toisella puoliskolla pidettyihin pahamaineisiin panttihuutokauppoihin, joissa Venäjän suurimmat öljy-yhtiöt, myös Jukos, yksityistettiin erittäin alhaisilla hinnoilla ja epäilyjen mukaan ennalta sovittujen suunnitelmien mukaan.

Moskovassa tutkintovankilassa istuva Jukosin pääomistaja Mihail Hodorkovski tuomitsi palaamisen entisiin käytäntöihin.

– Juganskneftegazin myynnillä on tuhottu Venäjän tehokkain öljy-yhtiö, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    8. 8

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    9. 9

      Ruotsin hallitus esittää hyvinvointiyhtiöiden voitoille rajoituksia – ”Voittojen jahtaaminen ei kuulu ruotsalaiseen hyvinvointiin”

    10. 10

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    8. 8

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    9. 9

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    10. 10

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää