Rahan haaskausta!

Julkaistu:

Viime viikolla SUL valitsi Helsingin MM-yleisurheilukisoihin maajoukkueen kärkiryhmän, Team Finlandin. SUL:n mukaan ”tiivistetyn" 30-henkisen ryhmän tavoitteena on tuoda kotikisoista yksi mitali. Joukkueeseen pääsee mukaan lisääkin urheilijoita, jos B-tulosraja ylittyy. Samalla saa myös takautuvasti koko joukkueen nauttimaa valmennustukea. Ryhmän budjetti on niin hyvä, että koko porukka pääsee tammikuussa Etelä-Afrikkaan yhteisleirille.

Ateenan olympialaismenestystä muistellessa hanke kuulostaa rahan tuhlaukselta. Yhtä suurelta tuhlaukselta kuin miesten maastohiihtojoukkueen kierrättäminen maailmalla hankkimassa sijoituksia neljänkympin sakista.

Olisikohan päättäjien jo aika tunnustaa realiteetit, ja antaa rahallista arvostusta myös lajeille, joissa suomalaiset pärjäävät? Alppihiihto, freestyle, golf ja tennis nauttivat maailmalla suurta arvostusta, mutta Suomessa rahaa ei niille silti heru.

Suomalaisurheilijat ovatkin päässeet taitolajeissa maailman huipulle lähinnä vanhempiensa rahoilla. Kun naisten alppimaajoukkue asetti tavoitteekseen maailman huipun 90-luvun lopulla, oli budjetti 20 000 markkaa. Eikä summassa ollut penniäkään yhteiskunnan rahaa. Kisamatkat Alpeille ajettiin omilla autoilla ja bensoilla, lentomatkoihin ei ollut varaa. Puhumattakaan 30 hengen leireistä eteläisellä pallonpuoliskolla.

Kun huima tavoite julkaistiin, Hiihtoliiton herrat varmaan nauroivat partaansa. Viime sunnuntaina saatiin taas näyttö siitä, mihin mitättömällä alkupääomalla ja kovalla asenteella voi päästä. Tanja Poutiainen on kauden kolmannella voitollaan sensaatiomaisesti maailmancupin kokonaiskilpailun kärjessä - hiihtopomojen harmiksi.

Tällä hetkellä Tanja on ainoa alppihiihtäjä, joka saa urheilijapalkkaa. Kalle Palander tienaa liikaa, eikä muilla ole tarpeeksi näyttöjä.

Eipä taida saada Tanjakaan enää pitkään urheilijapalkkaa, sen verran on palkintorahaa kertynyt. Yhteiskunnan rahat menevät sen sijaan yhden yleisurheilumitalin hankkimiseen. Aikamoista tuhlausta, jos 29 Team Finlandin 30:stä urheilijasta on hakemassa pelkkää kokemusta, kuten Ateenasta.

Rahat voisi mieluummin antaa takautuvasti Kallen, Tanjan ja muiden vanhemmille, jotka ovat sijoittaneet lapsiinsa koko omaisuutensa. Yleensä hyvin tehdystä työstä saa palkkion, mutta ei näköjään Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Terrafamen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 37 työntekijää

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää