Tulosopu venyi yömyöhään

Julkaistu:

Tuloratkaisun kohtalo jäi yön tunneille, kun merkittävä osa liitoista ei saanut sovellutusneuvotteluja päätökseen määräaikaan mennessä.

Eilen illansuussa auki olivat muun muassa koko metsäteollisuuden toimihenkilökenttä, kemianteollisuus, tietoliikenne- sekä konsulttiala, lähes 25 000 Toimihenkilöunionin TU:n jäsentä.

Myöhään illalla ratkottiin AKT:n satama-ahtaajien ja Erton huolitsijoiden ja tietoliikenneosaajien sopimuskiistoja. Sopimustaan odotti niinikään laivaliikenteen ulkomaanrahti.

TU:n puheenjohtaja Ilkka Joenpalo vakuutti illalla oman liittonsa pyrkivän tupon mukaiseen sopimukseen. Akavalaisten ylempien toimihenkilöiden (YTN) sopimusneuvotteluja käytiin yömyöhään.

AKT ei edennyt ahtaajakysymyksissä päivän aikana, vaikka kiistoja ratkottiin valtakunnansovittelijan toimistossa Erton kiistojen tapaan.

Määräaikaan mennessä SAK:n kentästä noin 70 prosenttia oli hyväksynyt tuporaamin, STTK:sta kolmannes.

Sekä toimihenkilökeskusjärjestö STTK että Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK joutuivat siirtämään hallitustensa kokouksia, koska tupon kattavuus ei ollut lähimainkaan riittävä.

Myös Akavan jäsenistön enemmistöllä olivat sopimukset illalla auki.

Parhaiten sopimuksia solmittiin julkisella sektorilla. SAK:n jäsenistöltään suurin Kunta-alan ammattiliitto KTV hyväksyi tosin neuvottelutuloksen kitisten äänestämällä.

KTV:n puheenjohtajan Tuire Santamäki-Vuoren mukaan liittoerät siirrettiin molemmilta vuosilta yleiskorotuksiin. Sen sijaan 0,5 prosentin tasa-arvoerä jaetaan paikallisesti nais- ja matalapalkkatöille.

Myös STTK:lainen terveydenhoitoalan ammattiliitto Tehy liittyi eilen illalla keskitettyyn tuloratkaisuun.

Samoin kaupan alalle saatiin eilen tupoa myötäilevä sopimus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    2. 2

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    3. 3

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    4. 4

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    5. 5

      Kesätöitä luvassa aiempaa enemmän – ”Ensimmäiset paikat tulivat hakuun jo joulukuussa”

    6. 6

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    7. 7

      Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle – kehittää hävittäjien järjestelmiä

    8. 8

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    9. 9

      Rolls-Royce pohtii kaupallisen meritoimintansa myymistä – miten käy Rauman, Kokkolan ja Turun?

    10. 10

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    2. 2

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    3. 3

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    4. 4

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    7. 7

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    8. 8

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    9. 9

      Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle – kehittää hävittäjien järjestelmiä

    10. 10

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kaksi toimitusjohtajaa luopui autostaan vuodeksi: Jukka säästi yli 300 e/kk – Jyrkille kävi mahdottomaksi

    11. Näytä lisää