EU yrittää panna satamapalvelut luvanvaraisiksi

Julkaistu:

SuomenliikenneministeriLeena Luhtanen syyttää Euroopan komissiotakilpailunrajoittamisestasatamapalveluissa

Euroopan komissio esittää satamapalvelujen tarjontaan luvanvaraisuutta. Komissio kuvittelee näin lisäävänsä kilpailua EU:n satamapalveluissa.

Suomen liikenneministeri Leena Luhtanen (sdp) arvostelee voimakkaasti komission eilen EU:n liikenneministereille esittelemää uutta direktiiviehdotusta.

– Pakollinen toimilupa ei lisää satamapalveluiden kilpailua, vaan vaikeuttaa sitä.

Toimilupakäytäntö puuttuu voimakkaasti nykyisten satamapalvelujen tarjoajien taloudelliseen asemaan ja viime kädessä rankasti myös oikeudelliseen asemaan, sanoo Luhtanen.

Luhtanen muistuttaa, että Suomi on viime aikoina pyrkinyt monilla toimialoilla eroon toimiluvista kilpailua lisätäkseen.

– Meillä satamat toimivat kaupallisten periaatteiden pohjalta, mutta tämä asetelma muuttuisi hallintoviranomaisen suuntaan, sanoo Luhtanen.

Muutos koskisi kaikkiamerkittäviä satamia

Suomen satamapalveluissa on kilpailun rajoituksia vain nosturikuljetuksissa, jotka satamat järjestävät itse.

Direktiivi koskisi kaikkia kansainvälisesti merkittäviä satamia, joiden läpi kulkisi vuodessa vähintään 1,5 miljoonaa tonnia tavaraa tai 200 000 matkustajaa.

Tällaisia satamia on Suomessa Luhtasen arvion mukaan 15 kappaletta. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa Helsingin, Haminan, Kotkan, Rauman, Naantalin ja Turun satamat. Direktiivin ulkopuolella jäisivät ainoastaan yritysten omistamat teollisuussatamat.

Luhtanen on ärsyyntynyt myös tapaan, jolla edellinen Romano Prodin johtama komissio laati uuden direktiiviehdotuksensa. Liikennekomissaari Loyola de Palacio ei neuvotellut jäsenmaiden edustajien kanssa direktiiviehdotuksesta ennen sen julkaisemista lainkaan, vaan hän kiirehti antamaan uuden esityksensä ennen eroaan.

Suunnitelma kaatui kolme vuotta sitten

Palacio oli yrittänyt puuttua satamapalveluihin jo aikaisemminkin, mutta hän epäonnistui. Komission vuonna 2001 esittämä ensimmäinen direktiivi satamapalvelujen markkinoille pääsystä ei mennyt läpi Euroopan parlamentissa, vaikka EU:n liikenneministerit olivat päässeet sopuun direktiivin sisällöstä.

Parlamentaarikot olivat kuunnelleet työntekijäjärjestöjä, jotka pelkäsivät direktiivin sotkevan merihenkilöstön ja maamiehistön välistä työnjakoa omaa huolintaa harjoittavissa yhtiöissä.

Omaan huolintaan eli itsekäsittelyyn täytyy pyytää uuden direktiivin mukaan satamalta toimilupa.

– Kyllä tällainen tilanne on omiaan luomaan epävarmuutta sataman työntekijöiden ja eri työntekijäryhmien keskuudessa. Se ei ole hyvä asia, arvioi Luhtanen.

Hallitus ottaa komission direktiiviesitykseen ensi viikolla virallisesti kantaa, joka tulee olemaan erittäin kielteinen. Lähes kaikki EU-maat ovat arvostelleet komission esitystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    4. 4

      Myös OP ruuvasi jälleen ennusteita ylöspäin: Suomen talous kasvaa 3,2 prosenttia

    5. 5

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    6. 6

      Saksan hallitus­neuvottelut: Merkel uskoi jo ratkaisuun – FDP marssi ulos

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    9. 9

      Ylipaino voi nostaa henkivakuutuksen hintaa – terveydestä valehtelu selvitysvaiheessa saattaa vaikuttaa omaisten tulevaisuuteen

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    7. 7

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää