Outous käyttöön

Julkaistu:

Markkinointi 2005:

Suomen markkinointiliiton toimitusjohtaja Kari Hämäläinen epäilee, että ensi vuonna mainonta ja markkinointi ovat vahvasti taktisia.

– Kvartaalitalouden vaatimukset näkyvät. Tulosta edellytetään hektisen nopeasti pitkäjänteisen brändinrakennuksen kustannuksella, Hämäläinen ennustaa.

– Erilaisille tehomittareille ja auditoinneille näyttää ainakin hetkellisesti löytyvän kysyntää ja tilaa markkinoilla. Tulosta heti ja nyt -ilmiö on tällä alueella tehokkain draiveri.

Mainiota ajattelun aihetta ensi vuodeksi markkinoijille antavat Hämäläisen mielestä Muoto-lehden päätoimittajan Katja Lindroosin muutama viikko sitten Mainostajien liiton tilaisuudessa esittelemät Suomi-trendit.

Lindroos kannustaa markkinoijia käyttämään rohkeasti hyväksi suomalaisia marginaali-ilmiöitä ja kotoista outouttamme. Hän uskoo, että esimerkiksi yksi ruotsalaisten menestyksen salaisuuksista on omien erityspiirteiden ja kansainvälisten virtausten yhdistelmä.

– Trendit syntyvät poikkeavien ilmiöitten yleistämisestä ymmärrettävään muotoon, kuvailee Lindroos, joka vuodenvaihteessa ryhtyy valmistelemaan väitöskirjaa Taideteolliseen korkeakouluun.

Työn aiheena ovat design ja markkinointi ja suomalaisyritysten kyky lukea ympäristöään ja kaupallistaa saamiaan impulsseja.

Lindroosin mielestä Suomi on monessa mielessä marginaalia, jossa syntyy rahan arvoisia vastauksia kansainvälisten trendien luomaan kysyntään. Markkinoinnillisesti ne vain ovat jääneet hyödyntämättä.

Esimerkkinä Lindroos mainitsee itäisten ja sekakulttuurien vetovoiman, joka on syönyt suosiota viileän selkeältä skandinaavisuudelta. Suomelle muutos on mahdollisuus.

– Nyt meidän kannattaisi olla vaan reilusti itään päin kallellaan.

Muita huonosti hyödynnettyjä suomalaisuuden piirteitä ovat Lindroosin mukaan vaikkapa Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan edustama kiireetön pohdiskelu, formulahulluus tai urbaanit lähiömme korpien kätköissä.

– Aika ja tila ovat asioita, joille on kysyntää kansainvälisillä markkinoille. Näitten kytkeminen mielikuvatasolla tuotteisiimme on vielä suuresti tekemättä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    8. 8

      Ruotsin hallitus esittää hyvinvointiyhtiöiden voitoille rajoituksia – ”Voittojen jahtaaminen ei kuulu ruotsalaiseen hyvinvointiin”

    9. 9

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    10. 10

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    8. 8

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    9. 9

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    10. 10

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää