Viisisataa metriä uralla eteenpäin

Julkaistu:

Hotelli Kämpin uusi keittiömestari Matti Lempinen myhäilee tyytyväisenä korkeassa kokinhatussa. Keittiö on nyt ollut reilun kuukauden hänen hallussaan

– Markus Maulavirta, jonka kanssa olen tehnyt töitä yli kymmenen vuotta, antoi luvan lähteä Nokasta, Lempinen vakuuttelee.

Ihan näin yksinkertaisesti Lempisen siirtyminen uuteen työpaikkaan ei kuitenkaan käynyt. Matkan varrella useat Helsingin keittiöt ovat käyneet tutuiksi: Torni, LordHotel, Palace pariinkin kertaan ja viimeksi Nokka.

Lempinen innostui Kämpistä sen tarjoaman ison haasteen vuoksi. Kansainvälisellä hotellilla on omat odotuksensa ja rajoituksensa. Diplomaattisesti Lempinen sanoo, että heillä on standardeja, joista on hyvä pitää kiinni.

Hotellin asiakkaille, ja erityisesti myös helsinkiläisille, Lempisen tavoitteena on tuoda esiin kotimaisen keittiön hienoja piirteitä.

– Haluan tuoda hyvät, kotimaiset raaka-aineet ja valmistusmenetelmät tänne, siltä osin kuin ne sopivat konseptiin. Brasseriaan, aamiaiselle, bankettiin ja iltaravintolaan haluan sellaiset pienet henkiset Suomen liput. Se on tavoitteeni.

Kämpin Vanhan ajan joululounas katetaan juhlakerrokseen ensi keskiviikosta alkaen. Se on tarjolla 22. joulukuuta asti. Puffetin hinta on 55 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    9. 9

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    10. 10

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    9. 9

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    10. 10

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää