Nokian johtajavaihdokset otettiin vastaan rauhallisesti

Julkaistu:

Markkinat ottivat vastaan rauhallisesti uutisen Nokian verkkoyksikön kahden ylimmän johtajan irtisanoutumisesta. Nokian kurssi lähti avauksessa nousuun, mutta taipui vajaan tunnin kaupankäynnin jälkeen maltilliseen laskuun. Iltapäivällä USA:n ennakoitua selvästi heikommat työllisyysluvut jyrkensivät kurssilaskua.

Hex-yleisindeksi liikkui kello 16.30 maissa 0,9 prosentin laskussa, ja portfolioindeksi oli 0,4 prosenttia miinuksella. Toimialoista vajaa puolet oli miinuksella, loput plussalla. Vaihtoa oli kertynyt noin 627 miljoonaa euroa.

Nokian kurssi oli laskenut 1,9 prosenttia 12,41 euroon.

Nokian verkkoyksikön johtaja Sari Baldauf sekä yksikön kakkosmies JT Bergqvist irtisanoutuvat Nokian palveluksesta. Molemmat kertovat lähtevänsä henkilökohtaisista syistä. Baldaufin tilalle nousee australialainen Simon Beresford-Wylie, joka on viimeksi vastannut Nokian verkkoliiketoiminnasta Aasiassa. Bergqvistille ei ole nimetty seuraajaa.

– Aluksi Nokia-uutinen otettiin vastaan positiivisesti. Johtokunta on ollut niin pitkään sama, ettei pieni vaihto ole ainoastaan huono asia. On hyvä, että globaalia väriä tulee mukaan. Siihen, miksi Bergqvist lähtee Baldaufin jäljessä pois, voivat vaikuttaa yhtiön sisäiset poliittiset kysymykset. Ei tässä siinä mielessä mitään dramatiikkaa ole, eräs meklari totesi.

Analyytikot tyrmäsivät spekulaatiot, että Baldaufin ero liittyisi teleoperaattori Cingularin 3G-verkkojen tilaukseen, josta Nokia jäi paitsi. Investointipankki Morgan Stanleyn telekom-analyytikon Sean Gardinerin mukaan Baldaufin lähtö näyttää hyvin pohjustetulta ja liittyy mitä ilmeisimmin johdon kierrätykseen.

Pääjohtaja Jorma Ollilan kohdalla tilanne jäi vielä avoimeksi, ja hänen jatkamisensa sopimuksen päätyttyä vuoden 2006 jälkeen on hyvin mahdollista.

Metsäyhtiöistä Stora Enson R oli laskenut 1,3 prosenttia ja UPM 1,5 prosenttia. Wärtsilän B oli vaihtonelosena 0,4 prosentin nousussa. YIT:n kurssi oli vahvistunut reilut kaksi prosenttia. Yhtiö sai Vuosaaren satamahankkeeseen liittyvät miljoonaurakat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    7. 7

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    8. 8

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    9. 9

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    10. 10

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    3. 3

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    4. 4

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    7. 7

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää