Euro kiehui yli, öljy jatkaa laskua

Julkaistu:

Euro kiehui eilen yli, ja halpeni dollaria vastaan jonkin verran lähinnä teknisten syiden laukaistua voittojen kotiuttamista. EKP ei puuttunut ohjauskorkoihin, ja vakuutti seuraavansa sekä talouden että inflaatiopaineiden kehitystä herkeämättä ja olevansa valmiina toimimaan tarvittaessa. Johtokunta myös piti korkojen nostotarvetta olemattomana, vaikka nosto mainittiinkin korkopäätöstä edeltäneessä keskustelussa. Yhdysvaltojen taloustilastojen merkitys on jäänyt vähäiseksi, työttömiksi ilmoittautuneiden viikoittainen määrä ylitti odotukset mutta huomio kohdistuu jo tänään saataviin marraskuun työvoimatilastoihin.

Aasiassa etelä-Korea on ilmoittanut joukkolainaemissiosta, jolla hankitaan varoja dollarin tukemiseksi. Japanin keskuspankki on uudistanut varoituksensa vastatoimista, mikäli dollari jatkaa alamäkeään. Dollari onkin kivunnut jeniin nähden jonkin verran käytyään eilen jo alle 102 jenissä.

West Texas-öljy on halventunut 45 dollarista 43 ja Brent 41 dollarista 39 dollariin tynnyriltä, mikä kertoo ainakin pahimman keinottelun laantumisesta, mutta saattaa osaltaan johtua myös kuun vaihtumisesta ja vuoden lopun lähestymisestä: öljyn kallistumisella keinotelleilla rahastoilla on vahva intressi kotiuttaa voitot parahiksi ennen joulun tulos- ja bonuskautta.

Osakemarkkinoilla on ollut suhteellisen rauhallista. Yhdysvaltojen teollisuusosakkeet ovat heikentyneet aavistuksen, ja Nasdaq vahvistunut 0,25 prosenttia Intelin antaman kohtalaisen hyvän myyntiennusteen varassa. Intelin elektroniikkateollisuudelle antama vetoapu on nostanut Nikkeitä 0,9 ja Topixia 0,5 prosenttia, Hang Seng on sitävastoin heikentynyt 0,2 ja Kospi 0,1 prosenttia. Kospia painaa wonin vahvistuminen. Eurooppa sulattelee EKP:n eilistä tilannearviota ja euron kurssikehitystä.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto on kivunnut kolmesta 3,04 ja kymmenvuotinen 4,35 prosentista 4,40 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen kipaisi eilen 2,3 prosentista 2,4 ja kymmenvuotinen 3,76 prosentista 3,83 prosenttiin EKP:n varoitettua keskipitkän aikavälin inflaatiopaineista. Vuoden rahamarkkinatalletuksen tuotto on noussut 2,29 prosenttiin eilisen euriborin jäätyä 2,26 prosenttiin. Korkotermiinien noteeraukset ovat myös nousseet, todennäköisesti euron ylikiehumisen seurauksena.

Valuuttamarkkinoilla euron nousu kiehui teknisesti yli 1,34 dollarin tuntumassa, ja voittojen kotiuttaminen pudotti yhteisvaluutan 1,324 dollarin kautta 1,327 dollariin. Samalla dollari on kivunnut 102 jenistä 103,4 jeniin, ja euro 136,2 jenistä 137,4 jeniin. Euron hermoilu todennäköisesti jatkuu tänään viikonlopun lisätessä eurotalletusten turvasataman houkutusta. Yhdysvaltojen työvoimatilasto ja sen yksityiskohdat ratkaisevat alkuillasta voimistuuko euron houkutus entisestään vai alkaako pitkään jatkunut kurssinousu tasoittua.

Päivän tärkein tilastotieto kertoo Yhdysvaltojen marraskuun työllisyydestä. Uusien työpaikkojen määrän ennakoidaan laskeneen lokakuun 337 000 työpaikasta 200 000 paikkaan, mutta molemmat luvut ovat hyvin alttiita kausivaihteluille. Työttömyysasteen ennakoidaan laskeneen 5,5 prosentista 5,4 prosenttiin mutta tämä luku on erittäin altis muutoksille työvoimaan tilastoidun väestön määrässä. Euroopasta on luvassa jälleen runsaasti hajatietoja, joiden merkitys jää vähemmäksi. Helsingin markkinoille tuo oman lisänsä maanantainen itsenäisyyspäivä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää