Strateginen ulkoistus nostaa päätään

Julkaistu:

Eurooppalainen it-johto on sitä mieltä, että läpinäkyvyys ja skaalautuvuus ovat tärkeimmät tekijät onnistuneessa ulkoistuksessa. Painopiste ulkoistuksissa on siirtymässä kustannusjahdista liiketoimintahyötyihin.

Testaus- ja optimointityökaluja valmistava Mercury selvitytti arvovaltaisen brittitalouslehti Economistin tutkimusyksiköllä yritysten ulkoistushaasteita, -etuja ja -painotuksia. Kyselyyn osallistui 750 it-johtajaa 21 maassa Euroopassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa.

Kyselyn Suomea koskevia tuloksia voi pitää ainoastaan suuntaa-antavina, sillä Suomesta kyselyyn osallistui 30 it-johtajaa. Pienistä maakohtaisista otoksista huolimatta - tai ehkä juuri niiden vuoksi - erot esimerkiksi Pohjoismaiden välillä ovat joissakin suhteissa huomattavia.

Suurimpana haasteenaan tietohallintojohtajat pitivät niin Suomessa kuin muualla Euroopassa it:n laadun parantamista. Seuraaviksi asioiksi nousivat tietotekniikan kustannusten vähentäminen ja tietotekniikan liiketoiminta-arvon mitattavuus. Muualla Euroopassa nähtiin haasteellisena myös it-ammattilaisten talossa pitäminen. Suomessa ammattilaisten katsottiin pysyvän paremmin.

Ulkoistus kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi AMR Research -tutkimusyritys arvioi, että puolet it-organisaatioista käyttää ulkoistusta vuoteen 2006 mennessä. Ulkoistamisen painopiste on kuitenkin muuttumassa kustannussäästöjen metsästämisestä strategiseen ulkoistukseen, jossa haetaan liiketoiminta-arvoja ja kilpailuetuja.

Kustannussäästötedelleen ykkössyy

Kun vastaajilta kysyttiin ulkoistamisen suurimpia hyötyjä, kärkeen nousivat edelleen kustannussäästöt, mutta heti sen tuntumaan nousivat sellaisten taitojen saaminen, joita ei omassa talossa ole sekä tietotekniikan liiketoiminta-arvon mittaaminen.

Economistin selvityksen mukaan strategisen ulkoistuksen haasteita on sen tietäminen, milloin ja mitä pitäisi ulkoistaa mihin hintaan ja minkälaisilla laatukriteereillä. Myös mittaustavoista ja -tavoitteista pitää sopia ulkoistajan ja toimittajan kesken. Haasteena tutkimus pitää myös riittävän näkyvyyden turvaamista ulkoistettuihin toimintoihin.

Mittareiden valinta on tärkeätä monestakin syystä. Esimerkiksi erään brittiläisen autokaupan tietoliikenteen mittaritaulu näytti vihreää, kun asiakkaat itse asiassa lähtivät kaupasta kyllästyneinä auton räätälöintiohjelmiston hitauteen.

Ulkoistuksiakin hoitavan Accenturen osakas Jouni Hakanen huomauttaa, että jos ulkoistuksen laskutusperusteeksi on sovittu esimerkiksi keskusyksiköiden määrä, on epätodennäköistä, että ulkoistaja ryhtyisi oma-aloitteisesti asiakkaan kustannuksia pienentävään palvelinten konsolidointiin.

Palvelutasojen läpinäkyvyys menestyksen tae

Suurimpina ulkoistuksen esteinä vastaajat pitivät näkyvyyden menettämistä hajautettuihin toimintoihin ja palvelutason huonontumista sekä riippuvuutta kolmansista osapuolista. Menestyksellisen ulkoistussuhteen tekijöinä vastaajat puolestaan pitivät palvelutasojen läpinäkyvyyttä, oikeiden tehtävien priorisointikykyä ja palveluntarjoajan skaalautuvuutta tulevaisuuden tarpeiden mukaan.

It-osastojen nykyisiin ja tuleviin haasteisiin sisältyvät myös monimutkaistuvat ympäristöt. Yankee Groupin havainnon mukaan maailman suurimpien 2000 yrityksen sovelluksissa ja infrastruktuurissa voi tapahtua jopa 30 000 muutosta päivässä.

Suomalaisen metsäyhtiön M-realin kehitys- ja tukiprosessista vastaava johtaja Markku Korhonen asettaa valtavan luvun suomalaiseen perspektiiviin. Hänen mukaansa M-realilla tehdään sovellusohjelmistoihin noin 1 000 muutosta kuukaudessa. Muutosten vaikutuksia koetellaan automaattisella testauksella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    7. 7

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    8. 8

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    9. 9

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    10. 10

      Uniper: Fortumin tarjous edelleenkään ei houkutteleva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    4. 4

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    7. 7

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    10. 10

      Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä vuonna reippaat osingot – sukanvarteen jää silti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää