Yhä useampi kieltäytyypuhelinmyynnistä Ruotsissa

Julkaistu:

Puhelinmyynnin kieltävä NIX-rekisteri yleistyy pikavauhtia, ja kattaa jo yli puoli miljoonaa numeroa

Ruotsalaisyritysten puhelinmyyjät joutuvat yhä useammin jättämään suunnittelemansa myyntisoiton väliin tarkistettuaan, löytyykö myyntipuheen kohteen numero NIX-Telefon-rekisteristä.

Jo 550 000 ruotsalaista on ilmoittautunut ilmaiseen rekisteriin, jossa oleviin numeroihin puhelinmyyjät eivät saa soittaa.

– Tänä vuonna kasvu on ollut hyvin voimakasta. Uusia numeroita rekisteröidään yli viisituhatta joka viikko, kertoo Ruotsin suoramarkkinointiyhdistyksen Swedman juristi Hans Wahrolén.

NIX-Telefon on alan yhdistysten perustama rekisteri, joka on toiminut vuodesta 2000 lähtien. Ilmoittautumiset ovat kuitenkin lähteneet toden teolla käyntiin vasta viime vuosina, kun useammat ruotsalaiset ovat saaneet tietoa mahdollisuudesta välttyä puhelinmyynniltä.

Samaan aikaan puhelinmyyntiä harrastetaan yhä ahkerammin, mikä sekin saattaa olla kasvun taustalla.

– Tästä ei ole tilastoja, mutta puhelinmyynnin lisääntyminen näkyy. Esimerkiksi tarkistukset NIX-rekisterissä ovat lisääntyneet voimakkaasti. Tänä vuonna niitä tehdään 50 miljoonaa, Wahrolén sanoo.

Haaste yrityksille

Ruotsin markkinointilain mukaan yritysten on ennen myyntipuhelua tarkistettava, löytyykö puhelinnumero NIX-rekisteristä. Jos näin on, saa yritys saa soittaa henkilölle vain, jos sillä on tämän kanssa jo olemassaoleva asiakassuhde.

Toiset yritykset kokevat rekisterin uhkakuvana, toiset välttämättömänä pahana.

– Tämä on haaste kaikille yrityksille, jotka tekevät puhelinmyyntiä. Meidän on käytettävä enemmän niitä kontakteja, joita meillä jo on asiakkaiden kanssa, sanoo vakuutusyhtiö Ifin asiakassuhteista vastaava Geir Paulsen.

– Tietysti me haluaisimme, että kaikki asiakkaat sanoisivat, että saamme ottaa heihin yhteyttä koska tahansa. Mutta niin ei ole, ja se on elämää, sanoo puolestaan Vodafonen yksityisasiakasosaston päällikkö Paul Moonga.

Wahrolenin mukaan monet yritykset valittivat rekisteristä alkuaikoina, peläten menettävänsä potentiaalisia asiakkaita. Hänen mielestään siihen ei kuitenkaan ole aihetta.

– Yritysten pitäisi myös olla iloisia. Heidän ei tarvitse soitella niille, joita puhelut ärsyttävät.

Soittelu häiritsee

Norjassa jo noin 30 prosenttia kiinteistä puhelinnumeroista on ilmoitettu vastaavaan rekisteriin, Ruotsissa luku on kymmenisen prosenttia. Mutta miksi ihmiset vastustavat puhelinmyyntiä?

– On ilmeistä, että ilmoittautujat kokevat soittelun häiritseväksi. Teimme asiasta kyselytutkimuksen, ja siinä ilmeni, että jotkut häiriintyivät jo yhdestä soitosta, toiset vasta saatuaan useampia, sanoo Wahrolén.

Paulsen puolestaan arvelee, ettei puhelinmyynnin taso aina ole riittävän korkea.

– Ehkä joidenkin yritysten myyjät eivät ole kovin ammattitaitoisia. Jotkut soittavat samalle henkilölle kaksikin kertaa viikossa. Meillä on säännöt, joiden mukaan niin ei saa tehdä, Paulsen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    9. 9

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    10. 10

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    11. Näytä lisää

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    10. 10

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää