Wärtsilä piristivaisua päivää

Julkaistu:

Kaupankäynti Helsingin pörssissä jäi eilen keskimääräistä vaisummaksi. Vaihtoa kertyi 546 miljoonaa euroa, kun keskimääräinen vaihto esimerkiksi lokakuussa oli 757 miljoonaa.

Kurssit heilahtelivat pääosin plussan puolella, mutta odotettua heikommat amerikkalaistilastot kestokulutushyödykkeistä ja kuluttajaluottamuksesta kuitenkin hyydyttivät nousua. Osakkeiden hintoja painoi myös euron vahvistuminen uusille ennätystasoille. Toisaalta öljyn hinnan aleneminen rohkaisi sijoittajia öljyn edellispäivän hintapiikin jälkeen.

Sekä Hex-yleisindeksi että painorajoitettu portfolioindeksi päätyivät 0,3 prosenttia edellispäivää korkeammalle.

Vaihtokärjessä Nokian osake nousi 0,3 prosenttia 12,37 euroon.

UPM:n osakkeen hinta nousi 0,4 prosenttia ja Stora Enson R-osake 1,0 prosenttia. Metsäosakkeita piristi se, että M-real ja Stora Enso kertoivat paperin hinnan nostoista ja Metsäteollisuus ry:n mukaan maailmanlaajuiset sellutoimitukset kasvoivat lokakuussa kuukautta aiemmasta. Toisaalta metsäosakkeita jarrutti euron kipuaminen jälleen uuteen ennätykseensä.

Vaihtonelosen Tietoenatorin osake kallistui 0,6 prosenttia. Fortumin kurssi putosi 0,5 prosenttia.

Wärtsilä kertoi suuresta monipolttoainemoottorien tilauksesta neljään englantilaisen BP Shippingin nestekaasun kuljetusalukseen. Tilaus nosti yhtiön vaihdetumman B-osakkeen 3,5 prosentin nousuun. Osakkeella tehtiin yksi Handelsbankenin välittämä 11,7 miljoonan euron kauppa, jossa omistajaa vaihtoi vajaan prosentin osuus yhtiöstä.

Olvin osakkeella tehtiin kuusi suurehkoa Mandatumin välittämää kauppaa yhteensä reilulla kolmella miljoonalla eurolla. Kaupoissa yhtiön koko osakepääomasta vaihtui yli viisi prosenttia. Yhtiön äänistä osakepotti riittää kuitenkin vain noin 1,5 prosenttiin, sillä äänivaltaisemmat K-osakkeet ovat Olvi-säätiön ja Hortlingin suvun hallussa.

Olvikaupoista ei tehty liputusilmoitusta pörssikaupankäynnin aikana. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Heikki Hortlingin mukaan suuromistaja Olvi-säätiö ei ole osakkeita myynyt. Jos myyjiä oli vain yksi, kotimaisista omistajista riittävän suuri osakepotti olisi ollut vain Kuntien eläkevakuutuksella. Kuntien eläkevakuutuksen osakesijoitusjohtaja Staffan Sevon ei kommentoi kauppoja.

Muita Olvin isoja omistajia ovat Ilmarinen, Henkivakuutusyhtiö Suomi ja Reino Laakkonen. Myyjä voi löytyä myös ulkomaalaisomistajista, joilla on yhtiön osakkeista noin 13 prosenttia. Olvin osakekurssi laski 0,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    7. 7

      Nokian Renkaat ja Volkswagen toipuivat mainekriiseistä – Fazer nousi ”pöhinäykköseksi”

    8. 8

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    9. 9

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    2. 2

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    9. 9

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    10. 10

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää