Dollari jatkaa horjumistaan

Julkaistu:

Dollari jatkaa hidasta mutta vakaata heikentymistään, ja odotukset Japanin viranomaisten vastatoimista voimistuvat. Eilen Venäjän keskuspankki vaikeutti dollarin asemaa entisestään kun korkea viranomainen totesi pankin harkitsevan muutosta valuuttavarantonsa kokoonpanoon: dollarin suuri osuus valuuttavarannossa heikentää varannon arvoa muissa valuutoissa ja vaarantaa ruplankin aseman. Keskuspankin varantohan on ainoa takuu maan oman valuutan arvolle, ilman riittävää varantoa ei valuutan vapaata vaihtoa voi sallia. Toistaiseksi ruplan kehitys on seurannut dollaria kohtalaisen vakaasti koska öljyn hinnan kehitys on vetänyt Venäjän taloutta. Lisääntyvä kaupankäynti EU:n kanssa ja orastava yhteistyö esimerkiksi juuri energian toimituksissa kesi-Eurooppaan nostavat muutenkin euron merkitystä.

Dollari on alamäessä myös kalenterin painamana. Vuoden loppu, ja sijoitusrahastojen bonussesonki lähestyvät mikä lisää sijoittajien intoa kotiuttaa voittonsa dollarimääräisistä kohteista, joiden arvon säilyminen on vaihtotaseen vajeen vuoksi epävarmaa. Tulosten kotiuttaminen ajoissa on erityisesti Lontoon finanssipiirien suosiossa, koska punta on vuoden mittaan seurannut euron kehitystä kohtalaisen kiinteästi mikä alentaa dollariarvopaperien laskennallista arvoa.

Lontoon suurimmat rahastot vetäytyvät perinteisesti kaupankäynnistä joulukuun alun aikana ja tulosbonuksia määritellään ennen joulun pyhiä. Tällä viikolla kalenteri tuo markkinoille myös Kiitospäivän tauon kaupankäyntiin, Yhdysvaltojen markkinat sulkeutuvat tänään aikaisin huomisen vapaapäivän vuoksi ja perjantaista odotetaan hyvin hiljaista välipäivää.

Ukrainan levottomuudet eivät ole vielä muodostuneet vakavaksi huolenaiheeksi, mikä kertoo jotain maan merkityksestä maailmantaloudelle. Tiedot Japanista kertovat puolestaan yritysten maksamien joulubonusten jatkavan kasvuaan mikä on jälleen uusi todiste tilanteen kohentumisesta.

Raakaöljy kallistui Yhdysvalloissa hieman, West Texas kipusi 48 dollarista 49.8 dollarin kautta 48,7 dollariin mutta Brent on aamusta laskenut 41,8 dollariin sahattuaan eilisen 42,5 ja 43,5 dollarin välillä.

Osakemarkkinoilla on ollut rauhallista. Yhdysvaltojen toellisuusosakkeet kävivät eilen 0,4 ja Nasdaq 0,8 prosentin laskussa ennen paluutaan lähtötason tuntumaan. Aasiassa Nikkei on vahvistunut 0,2 ja Topix 0,1 prosenttia. Hang Seng on ennallaan ja Kospi vahvistunut 1,4 prosenttia. Korean markkinoita nostaa maan suurin energialaitos, jonka tulosodotukset kohenevat vahvistuvan wonin syödessä sen öljylaskuja. Eurooppa etsii suuntaa Saksan inflaatiotiedoista ja vahvistuvasta eurosta.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto kävi 2,99 prosentissa ennen kuin palasi 2.96 prosenttiin. Kymmenvuotinen nousi ensin 4,18 prosentista 4,21 prosenttiin, mutta sukelsi sitten 4,14 prosenttiin ennen kuin palasi 4,18 prosentin tienoille. Jenin samanaikainen heikentyminen vihjaa japanilaisen rahan, joko keskuspankista tai yksityisesti, käväisseen markkinoilla. Saksan kaksivuotinen tuotto laski eilen 2,42 prosentista 2,39 ja kymmenvuotinen 3,76 prosentista 3,74 prosenttiin. Vuoden talletuskorko on painunut hieman alle 2,32 prosentin kun eilinen euribor oli 2,34 prosenttia.

Valuuttamarkkinoilla dollari kävi 102,9 jenissä ennen kuin ponkaisi 103,6 jeniin. Euro kävi eilen aamupäivällä 1,30 dollarin alapuolella ennen kuin Venäjän lausunto valuuttavarannostaan nosti sen 1,31 dollarin tuntumaan. Hetki sitten yhteisvaluuttakipusi yli 1,31 dollarin. Jeniä vastaan se on vahvistunut 134,5 jenistä 136 jenin tuntumaan. Markkinatietojen mukaan dollaria tukee ainoastaan odotus Japanin tukitoimista, Kiinan mahdollista revalvaatiota saataneen odottaa vielä kauan.

Päivän päätapahtuma on Yhdysvaltojen kestokulutushyödykkeiden tilauskanta lokakuulta, joka antaa suoraa tietoa maan investointien kehityksestä ja niiden kokoonpanosta. Pääosan tilauksista ennakoidaan tulleen kuljetusvälineistä, mihin sisältyy mm. autoteollisuuden voimakasta kausivaihtelua. Euroopassa on luvassa hajatietoja Saksan osavaltioiden kuluttajahintainflaatiosta. Katseet alkavat vähitellen suuntautua kohti ensi torstaita, jolloin EKP:n johtokunta kokoontuu päättämään alueen ohjauskoroista. Odotettavissa saattaa olla lausuntoja toimista, joilla euron nousua ehkä koetetaan jarruttaa, kuten esimerkiksi ohjauskorkojen laskun mahdollisuus. Öljyn hintapiikin laantuminen ja vahva euro ovat jo heikentäneet taloudeninflaatiopaineita selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    6. 6

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    10. 10

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    8. 8

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    9. 9

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    10. 10

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää