Autojen turvastandardit yhtenäisiksi

Julkaistu:

Tärkeimmät autonvalmistajavaltiot ovat päässeet sopimukseen ensimmäisestä maailmanlaajuisesta autojen turvastandardista.

– Aiomme laajentaa tämän autonovien yleisen lukitusstandardin koskemaan jatkossa myös muita turvasääntöjä, kuten päätukia, valaistusta, ikkunoita ja jalankulkijoiden turvaa.  Turvastandardit laajennetaan myös moottoripyöriin, sanoi amerikkalainen liikenneturvapäällikkö Jeffrey W. Runge Genevessä.

Sopimus neuvoteltiin YK:n alaisessa Euroopan talouskomissiossa.

Sopimuksen on allekirjoittanut reilut parikymmentä valtiota, Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Euroopan komissio, Kiina, Japani ja Korea mutteivät esimerkiksi Venäjä ja Brasilia. Autoyhtiöiden edustajat kuten General Motorsin turvajohtaja Bob Lange laskevat saavansa sopimuksen ansiosta satojen tuhansien eurojen säästöt suunnittelukuluista ja lisäävänsä tuottavuutta valmistuksessa. Autoyhtiöt eivät kuitenkaan luvanneet sopimuksen ansiosta halvempia autohintoja.

– Autonvalmistus on nykyään niin nopeasyklistä, että edellisen vuoden mallien hinta halpenee nopeasti, painotti Fordin turvapäällikkö Jim Vondale.

Ensimmäinen yhtenäinen turvastandardi muuttaa autoyhtiöiden mukaan ensiksi minivanien liukuovien valmistusta. Pelkästään Yhdysvalloissa kirjataan vuosittain 42 000 tapausta, joissa yllättäen auennut autonovi on aiheuttanut vahinkoja matkustajille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    2. 2

      Kesätöitä luvassa aiempaa enemmän – ”Ensimmäiset paikat tulivat hakuun jo joulukuussa”

    3. 3

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    4. 4

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    5. 5

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    6. 6

      Rolls-Royce pohtii kaupallisen meritoimintansa myymistä – miten käy Rauman, Kokkolan ja Turun?

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    9. 9

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    10. 10

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    11. Näytä lisää

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    6. 6

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    7. 7

      Kommentti: Öljyn kallistuminen iskee tankkaajan lompakkoon ja jarruttaa Suomen taloutta

    8. 8

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    9. 9

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    10. 10

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kaksi toimitusjohtajaa luopui autostaan vuodeksi: Jukka säästi yli 300 e/kk – Jyrkille kävi mahdottomaksi

    11. Näytä lisää