Raju hintakisa söi Finnairin kannattavuuden

Julkaistu:

Keijo Suilan mukaan kallis polttoaine synkentää Finnairin loppuvuoden näkymät

Finnairin heinä–syyskuun tulos nousi niukasti voitolliseksi, mutta koko vuoden tulos jää lentoyhtiön arvion mukaan tappiolliseksi. Loppuvuonna tappiokierrettä syventää kallis polttoaine.

Finnairin pääjohtajan Keijo Suilan mukaan yhtiö joutuu tänä vuonna maksamaan 55 miljoonan euron lisälaskun polttoaineesta edellisvuoteen verrattuna. Heinä–syyskuussa polttoainekulut olivat lähes 23 prosenttia korkeammat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Toinen syy Finnairin heikkoon kannattavuuteen on raju hintakilpailu, joka on nyt erityisesti Pohjolan ilmatilassa poikkeuksellisen kova.

– Konkursseja on nähty, ja lisää on tulossa, Suila ennusti yhtiön osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudessa tiistaina.

Lentojen kysyntäelpynyt nopeasti

Suila oli tyytyväinen siihen, että lentojen kysyntä on hyvää vauhtia toipumassa viime vuosien ulkoisten sokkien jäljiltä. Finnairin liikennemäärät kasvoivat tammi–syyskuussa 22 prosenttia ja rahtimäärät 21 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Koneet lentävät myös entistä täydempinä. Finnairin matkustajakäyttöaste nousi tammi–syyskuussa 4,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vertailuissa on tosin otettava huomioon viime vuoden sars-epidemia, jonka vuoksi matkustajamäärät Kaukoidän-reiteillä notkahtivat useiksi kuukausiksi.

Keskihinnat nousevat loppuvuonna

Kannattavuusongelmien taustalla ovat hintakilpailun painamat lippujen hinnat. Keskihintoja mittaavat lentotoiminnan yksikkötuotot laskivat tammi–syyskuussa 13 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Suilan arvion mukaan pohjakosketus keskihinnoissa on kuitenkin saavutettu.

– Vuoden viimeisellä neljänneksellä yksikkötuotot nousevat. Odotamme, että pääsemme viime vuoden vastaavaan tasoon, Suila sanoi.

Keskihintoja on lentoyhtiöiden rajun hintakilpailun lisäksi syönyt myös se, että liikematkustajat ovat siirtyneet bisnesluokasta halvempiin hintaluokkiin, jopa halpalentoyhtiöiden asiakkaiksi.

Yhtiön tuloskuntoa on Suilan mukaan parantanut 160 miljoonan euron säästöohjelma, joka etenee yhtiön suunnittelemalla tavalla.

Finnairin halpalennot vielä tappiollisia

Myös Finnair kokeilee halpalentokonseptin toimivuutta Ruotsissa, jossa on vuoden alusta lähtien toiminut suomalaisyhtiön omistama Nordic Airlink.

Suilan mukaan flynordic-nimellä itseään markkinoivan yhtiön tulos jää tänä vuonna tappiolle. Tarkempia tuloslukuja hän ei suostu Nordic Airlinkistä kertomaan.

– Flynordic on kasvattanut markkinaosuuttaan erityisesti Ruotsin pohjoisilla reiteillä. Alkuperäinen 500 000 matkustajan vuositavoite ylittyy selvästi, Suila hehkutti.

Ilmailualan jatkuvista vaikeuksista huolimatta Suila uskoo, että ensi vuonna Finnairilla on hyvät edellytykset päästä voitolliseen tulokseen. Eniten häntä askarruttaa polttoaineen hinnan kehittyminen tulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää