Amerikkalaisten inflaatiopelko painoi Helsingin pörssiä

Julkaistu:

Osakekurssien lasku Helsingissä vauhdittui selvästi New Yorkin kaupankäynnin avautuessa miinuksella. New Yorkin pörssiä painoi tieto tuottajahintojen odotettua kovemmasta noususta lokakuussa. Lisäksi Helsingin osakekursseja painoi euron vahvistuminen edellispäivään verrattuna.

Meklarikommentin mukaan tuottajahintainflaation kiihtyminen viestii öljyn hinnan vaikutusten lisäksi vahvasta taloudesta ja se lisää Fedin seuraavan koronnoston todennäköisyyttä. Toisaalta inflaatioluvun aiheuttama osakkeiden hintojen lasku ei ollut sijoittajille ihan itsestään selvä ja reaktioon vaikutti myös markkinoiden mieliala. Sijoittajat vetivät henkeä viime viikkojen noususta.

Hex-yleisindeksi laski 0,9 prosentia ja painorajoitettu portfolio-indeksi laski 0,8 prosenttia. Osakkeet olivat laskussa lähes kautta linjan niin Helsingissä kuin muuallakin Euroopassa.

Meklarikommentin mukaan osakemarkkinoiden päivämuutoksiin vaikuttavat euron ja dollarin suhteen kulloinenkin liike sekä raaka-aineiden hinnat.

– Vahvistuva euro painaa osakkeita. Euroopan keskuspankki tuntuu täysin voimattomalta vaikuttamaan markkinoihin. Lisäksi viimeaikaisten huonojen uutisten mukaan euroalue jakautuu huijareihin ja pöytäkirjan noudattajiin. Sekin vaikuttaa ainakin vientiyhtiöihin, meklari sanoi.

Nokian osake laski 1,2 prosenttia 12,56 euroon.

Metsäyhtiöstä UPM:n osake halpeni 0,9 prosenttia ja Stora Enson R-osake laski 0,8 prosenttia.

Vaihdetuimpiin kuuluneen Sammon osake halpeni 2,0 prosenttia, ja Fortumin osake halpeni prosentin. Pankit ja vakuutusyhtiöt kuuluivat eniten laskeneisiin osakkeisiin kautta Euroopan.

Ylimääräisen yhtiökokouksen pitäneen Uponorin osakkeella käytiin runsaasti kauppaa. Yhtiökokous päätti ylimääräisestä osingosta ja rahastoannista. Yhtiön osakkeen hinta päätyi edellispäivän tasolle.

Lassila & Tikanojan osakekurssista irtosi rahastoannissa jaettava ylimääräinen osake, joten osakkeen hinta puolittui. Lisäksi osakkeesta irtosi ylimääräinen osinko, ja yhteensä kurssilasku oli jopa 57 prosenttia.

Odotettua paremmasta heinä–syyskuun tuloksesta kertonut Finnair kallistui1,4 prosenttia. Lisäosingosta kertoneen Marimekon osake nousi 3,9 prosenttia.

Componentan tekemä kiinteistökauppa on joutunut EU-komission tutkintaan ja yhtiön osake halpeni 6,0 prosenttia. Komissio epäilee Karkkilan kaupungin maksaneen yhtiölle piilotukea kiinteistökaupassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    4. 4

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    5. 5

      Lidl: Kasviproteiinien myynti kaksinkertaistui viime vuonna – syynä mm. ”fleksaaminen”

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Stockmann aikoo vähentää lähes sata työntekijää – samalla hakee 30–40 työntekijää

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Panama ja Etelä-Korea pääsivät pois EU:n mustalta verolistalta

    10. 10

      Teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi jo toista vuotta – uusiutuvan tuotannossa paukkui ennätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    3. 3

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    4. 4

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    5. 5

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    6. 6

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    9. 9

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää