Jukka Ruuska Tukholmanpörssin toimitusjohtajaksi

Julkaistu:

Pörssitoimintaa Ruotsissa, Suomessa ja Baltiassa pyörittävän OMX:n varatoimitusjohtaja ja OMX Exchanges-divisioonan toimitusjohtaja Jukka Ruuska on nimitetty Tukholman pörssin toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen.

Hän jatkaa myös edelleen OMX Exchanges -divisioonan johdossa.

Tukholman pörssiä aiemmin johtanut Kerstin Hessius erosi tehtävästään elokuun lopussa ja siirtyi eläkerahasto Tredje AP-fondenin toimitusjohtajaksi.

Tukholman pörssin väliaikaisensa toimitusjohtajana on siitä lähtien toiminut Henrik Paulsson, joka jatkaa työtään OMX Exchangesin johdannaisliiketoiminnan eli Derivatives Marketsin johtajana. Jouni Torasvirta jatkaa OMX Exchangesin Cash Markets -liiketoiminta-alueen johtajana ja Helsingin pörssin toimitusjohtajana.

Jukka Ruuska nimitettiin OMX Exchanges -divisioonan johtajaksi ja OMX:n varatoimitusjohtajaksi Tukholman ja Helsingin pörssejä hallinnoivien OM:n ja Hexin yhdistyessä vuonna 2003. Ennen tätä hän oli toiminut vuodesta 2000 alkaen Hexin toimitusjohtajana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Viralliset luvut julki: Kiinan talous kasvoi lähes seitsemällä prosentilla

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    9. 9

      Terrafamen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 37 työntekijää

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    7. 7

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    10. 10

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää