Finpro kannustaa Saksan markkinoille

Julkaistu:

Saksa on suomalaisyrityksille edelleen mahdollisuuksien maa, uskoo Finpron Berliinin ja Münchenin vientikeskusten päällikkö Antti-Jussi Heilala.

Kokonaistalouden harmaiden näkymien peittoon jää usein se, että maassa on myös vahvan kasvun alueita.

Esimerkiksi itäisen Saksan kierrätysliiketoiminta on kasvanut vuodesta 1995 lähtien 219 prosenttia ja radio- ja uutistekniikka peräti 567 prosenttia.

Finpro järjestääkin yrityksille ensi tiistaina koko päivän mittaisen seminaarin otsikolla ”Saksa ja Sveitsi uuden Euroopan sydämessä”.

Aiheesta tulevat puhumaan Helsinkiin molempien maiden suomalaiset suurlähettiläät sekä muun muassa Electrobitin, VTT:n, Ascomin ja Sarna Polymer Holdingin edustajat.

”Saksalaisethevosiksi”

–Vienti Saksasta on vahvempaa kuin koskaan, ja suomalaisyritykset voisivat käyttää saksalaisia nykyistä enemmän hevosina, joiden kyydissä pääsee uusille markkinoille, sanoo Heilala.

Hyvänä esimerkkinä tästä hän nimeää tamperelaisen Pilkington-Laminon, jonka valmistama tuulilasi lähtee maailmalle joka toisessa Saksassa valmistetussa autossa.

Avainsana on erikoistuminen ja vientipyrkimysten keskittäminen harkiten rajatulle alueelle.

– Pk-yritykselle voi riittää vaikka Hampuri ja Schleswig-Holstein, sielläkin on jo viisi miljoonaa ihmistä, muistuttaa Finpron elintarvikealan konsultti Jaana Tapanainen.

Finprokin on päättänyt keskittää toimintonsa ensi vuoden alusta lähtien lännen ja idän vahvimpiin kasvukeskuksiin eli Müncheniin ja Berliiniin, ja sulkea Hampurin toimipisteensä.

Jalkapalloakännykkään

Paraikaa Finprolla on Saksassa käynnissä esimerkiksi jalkapallon vuoden 2006 MM-kisojen multimediapalveluihin liittyvä hanke, jossa VTT:n, Satama Interactiven ja TeliaSoneran kumppaneina ovat muun muassa Siemens ja Telefonica.

EU:n rahoittaman hankkeen tarkoituksena on kehittää uudenlaisia palveluita digitelevision, internetin ja kännykän käyttäjille. Samalla toivotaan mainetta suomalaiselle osaamiselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    6. 6

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    9. 9

      Nordean joulukysely: Suomalainen käyttää tänä vuonna joululahjoihin noin 490 euroa

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää