Lucent yhä lahjusepäilyjen pyörteissä

Julkaistu:

USA:n pörssivalvoja SEC on ilmoittanut kolmelle Lucent Technologiesin entiselle johtajalle siitä, että nämä saattavat saada siviilikanteet lahjusten maksamisesta Saudi-Arabiassa. SEC jatkaa epäilyjensä penkomista. Lucentin mukaan yhtiö ei ole saanut ilmoitusta asiasta.
Kyseessä on niin sanottu Wellsin ilmoitus eli Wells Notice, jossa viranomaiset ilmoittavat epäillylle aikeistaan etukäteen.

Epäiltyjä ovat Lucentin entinen Saudi-Arabian toimitusjohtaja Richard McGinn, telelaitevalmistajan Saudi-Arabian operaatioiden entinen johtaja John Heidel ja kolmas henkilö, jonka nimeä ei ole julkistettu, Financial Times kirjoittaa.

Lucent kertoi asiasta maanantaina. Yhtiön mukaan kolmikkoa epäillään Yhdysvaltain säätämän korruptiota ulkomailla kitkevän lain rikkomisesta. Lucentin mukaan SEC:n epäilyjen kohteina ovat Saudi-Arabian tapahtumat vuosina 1997-2000.

Epäilyt heräsivät ensi kertaa vuonna 2003, kun Lucentia vastaan nostettiin oikeusjuttu saudiarabialaisen virkamiehen lahjonnasta rahalla, terveydenhoitokulujen maksamisella ja yksityisen suihkukoneen käytöllä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tällöin SEC ja USA:n oikeusministeriö aloittivat omat tutkimuksensa.

Kiinassa käry keväällä

Huhtikuussa Lucent antoi potkut neljälle huippujohtajalleen Kiinassa samanlaisten syytösten takia. Potkut saivat Lucentin Kiinan pääjohtaja, toimitusjohtaja, markkinointijohtaja ja talouspäällikkö.

Tuolloin Lucent sanoi tutkineensa operaatioitaan 23 maassa. Yhtiö ei kuitenkaan löytänyt ongelmia muulta kuin Kiinasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      Nokian Renkaat ja Volkswagen toipuivat mainekriiseistä – Fazer nousi ”pöhinäykköseksi”

    3. 3

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    7. 7

      Panda harkitsi Ähtärin pandojen käyttöä markkinoinnissaan – päätös tehtiin ennen sopimusneuvotteluja

    8. 8

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    9. 9

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    10. 10

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    2. 2

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    9. 9

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    10. 10

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää