Dresdnerillä luja usko Ericssoniin

Julkaistu:

Teleyhtiö Ericssonin osakkeen tavoitehinnan pitäisi olla 45 kruunua eli 23 kruunua korkeammalla tasolla kuin nyt. Näin sanoo Ruotsin eturivin Ericsson -analyytikoihin lukeutuva Per Lindberg. Hänen mukaansa myös Ericssonin oma ohjaus on harhaanjohtava.
Vaikka muut investointipankit pitävät tavoitehintansa huomattavasti alempana, Dresdner Kleinwort Wassersteinin Per Lindberg ei anna periksi 45 kruunun arviostaan.

- Markkinoilla vallitsee suuri sekaannus, ja mielestäni Ericssonin osakkeita omistavien pitää ymmärtää tämä, Lindberg sanoo Dagens Industrissa.

Hänen arvionsa mukaan Ericssonin ja Nokia Networksin johdolla verkkolaitemyynti kohoaa tänä vuonna 43,3 miljardiin dollariin eli 23 prosenttia viime vuotista korkeammalle. Tutkimuslaiton Gartner odottaa vain 8,5 prosentin kasvua.

- Ericsson on kasvuyhtiö eikä mikään perusteollisuuden yhtiö kuten Atlas Copco, hän heittää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hinta-arvioiden suurta eroa Lindberg selittää sillä, että yhtiöt käyttävät omissa markkina-arvioissaan järjestään vääriä ja liian alhaisia lukuja.

- Teleyhtiöt käyttävät taasen Gartnerin lukuja oman ohjauksensa perustana, ja karuselli näin on valmis.

Dresdner Kleinwort Wasserstein odottaa myös teleoperaattoreiden pääsevän reippaaseen investointivauhtiin muutaman vuoden taantuman jälkeen.

Ericssonilta ei haluttu komentoida Per Lindbergin puheita ja numeroita.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    6. 6

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    7. 7

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    8. 8

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    9. 9

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    10. 10

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    9. 9

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää