Persona non grata

Julkaistu:

Herätessäni minusta tuntui kuin olisin nukkunut sata vuotta. Partakin kieltämättä rehotti valtoimenaan, mutta se johtui ehkä ennemmin siitä, etten Kiinassa ollessani ollut uskaltanut kertaakaan laittaa partakonettani kiinni pistorasiaan.

Kotimatka kaikkine kommelluksineen oli kestänyt noin sata tuntia. Ensin taksikuski oli ymmärtänyt väärin kehotuksen "to the airport", ja lähtenyt kuolemaa halveksuen luovimaan jarrutonta autonkuvatustaan kohti sisämaata. Kun lopulta olin päässyt Shanghain lentoasemalle noin pari vuorokautta myöhässä, en ollut saanut paikkaa suoralle lennolle, vaan olin joutunut valitsemaan muutamia välilaskuja ja koneen vaihtoja sisältäneen reitin.

Hassua sinänsä, laukkuni olivat tulleet perille aivan ennakkokaavailujen mukaan, mutta minut sen sijaan oli jossain vaiheessa laitettu väärään koneeseen. Useita mantereita nähneenä, kymmeniä kaupunkeja kiertäneenä ja sata välilaskua tehneenä olin lopulta saapunut kotimaan kamaralle neljä vuorokautta matkaan lähtemisen jälkeen.

Nyt olikin sitten yhden pitkän yön jälkeen taas aika palata työmaalle, mutta lyhyeksi jäänyt lepotauko ei minua juurikaan haitannut, sillä sankarina oli aina hienoa palata kotiin.

***

Saavuttuani työpaikalle pidin jonkinasteisena yllätyksenä sitä, että huoneessani istui joku muu. Nimeänikään ei ollut enää ovenpielessä, vaan siinä komeili juuri tämän jonkun muun nimi. Arvelin vihdoinkin saaneeni haaveilemani kulmahuoneen käyttööni, joten lähdin tallustamaan kohti tätä sadan askeleen päässä sijaitsevaa huonetta.

Käytävällä Saarela tuli vastaan, mutta hän käyttäytyi kuin ei olisi huomannutkaan minua. "Saarela terve! Minä tässä, Mauno", huikkasin kummastuneena hänen peräänsä.

"Shhh!", Saarela kuiskasi minulle suupielestään. "Minä en saisi puhua sinulle. Itse asiassa en saisi edes tuntea sinua."

"Mitä ihm-", yritin vielä tivata Saarelalta lisätietoa, mutta hän oli jo kadonnut paikalta jättäen jälkeensä ainoastaan happaman tuoksahduksen.

***

Noin puoli tuntia ja sata tyhjää katsetta myöhemmin päädyin pomon huoneeseen. Hän muuttui naamaltaan tulipunaiseksi havaittuaan minut. "Eivätkö ne kiinalaiset osaa mitään!", hän pauhasi näkemisestäni selvästi tuohtuneena. "Sille taksikuskille maksettiin sata dollaria, että veisi sinut jonnekin kauas pois."

"Häh?" Olin kuin puulla päähän lyöty.

"Tajuatko yhtään mitä sait siellä aikaiseksi!?", pomo jatkoi pauhaamistaan. "Alustavien arvioiden mukaan aiheutit toimillasi noin 2,3 miljoonan euron tappiot! Sinä olet täällä persona non grata."

"Ai? Onko se ylennys?"

"Nnnjääggh… häivy silmistäni!"

"Riittääkö, jos menen tuohon seinän taakse?"

"ULOS! Ulos tästä talosta!"

Kotiinpaluu sankarina oli kyllä sata kertaa tavallista paluuta pahempaa, mietiskelin masentuneena, kun poistuin työpaikalta. Mutta ylennys persona non grataksi kyllä toisaalta lämmitti mieltäni. Pitäisi varmaan tilata uudet käyntikortit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa lahjakkaille lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Finnair laajentaa kumppanuuttaan British Airwaysin kanssa

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Oriola saanut päätökseen Baltian liiketoimintojen myynnin

    9. 9

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    3. 3

      Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa lahjakkaille lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    4. 4

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    10. 10

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää