Valtio saattaa vielä supistaa Sponda-omistustaan

Julkaistu:

Valtio vähensi omistustaan Spondasta kolmannekseen ja sai kaupasta 78 miljoonaa euroa

Valtio supisti eilen omistustaan kiinteistösijoitusyhtiö Spondassa 49,1 prosentista 34,5 prosenttiin. Valtio myi 11,5 miljoonaa Spondan osaketta kotimaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille. Osakkeet myytiin 6,75 euron kappalehintaan, joten koko potin arvo oli noin 77,6 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriön finanssineuvoksen Jarmo Kilpelän mukaan valtio saattaa supistaa omistustaan Spondassa myös jatkossa. Valtuuksia olisi myydä loputkin yhtiöstä, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa.

Kilpelä sanoo olevansa tyytyväinen osakkeista saatuun hintaan.

– Hinta oli erittäin hyvä. Kappalemääräisesti osakkeita myytiin eniten Ruotsiin. Muita ostajia löytyi Britanniasta, Norjasta ja Suomesta, Kilpelä totesi.

Spondaa seuraavista sijoitusanalyytikoista osa oli hinnasta toista mieltä.

Evlin analyytikko Svante Krokforsin mukaan valtion saamassa hinnassa ostajaryhmälle tehty alennus oli yläkantissa.

Spondan päätöskurssi tiistaina oli 7,10 euroa. FIM Pankkiiriliikkeen Juhana Virkkunen piti puolestaan hintaa ja annettua alennusta odotettuna.

Sijoitusanalyytikoiden mukaan valtion omistusosuuden laskeminen ei välttämättä lisää Spondan osakkeen likviditeettiä merkittävästi.

– Spondan osakkeen likviditeetti on ollut ihan kohtuullinen, en näe että valtion myynti tukisi paljon kurssia, sanoo Virkkunen.

Myös Opstockin analyytikko Henri Parkkinen varoittaa tekemästä suoraviivaista johtopäätöstä Spondan hinnanmuodostuksesta ja valtion osakemyynnin vaikutuksesta siihen.

– Valtion omistuksen väheneminen vie tilannetta oikeaan suuntaan.

– Nyt voi olla sellainen tilanne, että jokin teollinenkin ostaja saattaisi kiinnostua Spondasta, sanoo puolestaan Evlin Krokfors.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää