Talermo kuittasi kovimman palkankorotuksen

Julkaistu:

Kymmenkuntakärkijohtajaayli kaksinkertaistiansiotulonsaviime vuonna

Kymmenkunta Suomen talouselämän tunnettua kärkijohtajaa sai järjestettyä itselleen viime vuonna yli 100 prosentin ansiotulon korotukset. Hurjimman korotuksen korjasi Amerin toimitusjohtaja Roger Talermo. Amerin johtajan ansiotulot kohosivat viime vuonna 1,9 miljoonaa euroa vuoteen 2002 verrattuna eli yli kolminkertaistuivat.

Suhteessa huimemman korotuksen sai järjestettyä Elcoteqia vielä viime vuonna johtanut Lasse Kurkilahti. Kurkilahden ansiotulot pomppasivat yli miljoona euroa eli lähes nelinkertaistuivat vuonna 2003 verrattuna edellisvuoteen, jolloin Kurkilahti aloitti Elcoteqilla.

Prosenteissa suurimman korotuksen vei kuitenkin nimiinsä sipoolainen Reidar Wermundsen. Suurelle yleisölle tuntemattoman yrittäjän palkkatulot kuusinkertaistuivat 1,97 miljoonaan euroon. Wermundsen on komponentteja maahantuovan Wexonin pääomistaja. Wermundsen perustelee kovaa palkankorotusta yritysverouudistuksen ennakoinnilla.

– Osingoille tulee kaksinkertainen verotus, Wermundsen toteaa.

Yhtä lailla melko tuntemattomat oululainen Eero Vallström ja helsinkiläinen Peder-Axel Planting nousivat aivan ansiotulolistan kärkikaartiin palkkatulojen tuplaannuttua edellisvuodesta.

Saneerauksestakunnon korvaus

Elisassa suursiivouksen järjestänyt Veli-Matti Mattila yli kaksinkertaisti ansiotulonsa viime vuonna 601 000 euroon.

Toimitusjohtaja Olavi Kuusela sai onnekkaat potkut Valiosta kesällä 2003. RavintoRaisioon loppukesästä siirtynyt Kuusela tienasi viime vuonna 636 000 euroa, mikä on reilusti yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna Valiolla.

Instrumentariumia johtanut Olli Riikkala tuplasi viime vuonna ansiotulonsa 3,2 miljoonaan euroon edellisvuoden 1,4 miljoonasta. Korotus nosti Riikkalan keskikastista suoraan tilipussilistan kakkoseksi heti Jorma Ollilan jälkeen.

Muovikauppias ja sijoittaja Erkki Etolan ansiotulot nousivat viime vuonna 721 268 euroon. Korotusta edellisvuoteen 454 000 euroa.

Osuuspankkiryhmän pääjohtaja Antti Tanskanen puristi niukasti yli miljoona euroa tienaavien kerhoon. Tanskasen ansiotulot yli kaksinkertaistuivat viime vuonna edellisvuoden 441 000 eurosta.

Tupomaisia korotuksiamuutamalla

Suomesta löytyy puolenkymmentä tunnettua huippujohtajaa, jotka tyytyivät viime vuonna suurinpiirtein samoihin muutaman prosentin tupo-korotuksiin kuin työntekijätkin. Heitä ovat muun muassa henkivakuutusyhtiö Suomi-yhtiön toimitusjohtaja Eino Halonen, Kværner Masa-Yardsia saneerannut Jorma Eloranta, johtaja Markku Pohjola Nordeasta, Hartwallin toimitusjohtajuuden jättänyt Ari Heiniö, Ahlströmilta pian poistuva Juha Rantanen ja Metson keulilta potkut saanut Tor Bergman.

Nokialaisetpalkka-alen keulilla

Nokian huippujohdon ansiotulot romahtivat viime vuonna järjestään. Kovimman pudotuksen koki Veli Sundbäck, jonka ansiotulot putosivat 95 prosenttia 519 000 euroon. Muun ylimmän johdon ansiot putosivat 65–88 prosenttia. Pääjohtaja Jorma Ollilankin ansiotaso putosi 79 prosenttia, mutta hänen tilipussinsa oli silti Suomen paksuin viime vuonnakin.

Muiden yhtiöiden johtajista palkkapussi laihtui tuntuvasti Tietoenatorin Matti Lehdellä (-71 prosenttia), Kyron toimitusjohtajalla Pentti Yliheljolla (-65 prosenttia), plastiikkakirurgian professori Rolf Nordströmillä (-51 prosenttia) ja kansanedustajaksi siirtyneellä Jere Lahdella (-44 prosenttia).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    8. 8

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    10. 10

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”