EU komission kohtalon päivä

Julkaistu:

José Manuel Barroson uuden komission nimitysprosessi on osoittautunut todella kiviseksi. Tänään Euroopan parlamentin on tarkoitus päättää Barroson komission kohtalosta äänestyksessä. Äänestystuloksen ennakoiminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Vaikeaa on myös ollut selvittää, mitä parlamentin uuden komission hylkääminen käytännössä merkitsisi. Olisiko tällaisessa tapauksessa myös komission puheenjohtaja Barroso itse vaihdettava uuteen mieheen?

Italian oikeuskomissaarin Rocco Buttiglionen sopivuudesta tehtäväänsä syntynyt kiista on ikävä koko EU:lle. Kiistelyssä monet asiat ovat sekaantuneet toisiinsa. Euroopan parlamentissa Buttiglionen äärikonservatiiviset mielipiteet ovat aiheuttaneet vasemmistoryhmien vastareaktion. Samalla osa parlamenttiedustajista on nähnyt kiistassa tilaisuuden parlamentin profiilin nostamiseen.

Toisaalta Buttiglionen puolustajat ovat vedonneet moniarvoisuuteen. Toisinajattelijoiden toimintaa täytyy voida suvaita, vaikka oltaisiinkin asioista eri mieltä. Barrosolle kysymyksistä on syntynyt periaate- ja kunniakysymys. Hänen perääntymisensä ei enää ole mahdollista.

Koko komission kaatuminen tämänpäiväisessä äänestyksessä olisi tappio koko unionille. Uuden komission rakentaminen ottaisi väistämättä oman aikansa, ja Euroopassa monilla rakenteellisilla uudistuksilla alkaa jo olla kiire.

Tietenkin koko Barroson komission kaatuminen merkitsisi myös komission puheenjohtajakeskustelun avautumista uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    7. 7

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    8. 8

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    9. 9

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    10. 10

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    7. 7

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää