Vanhusten ja vammaisten kyytivälityksestä Postille uusi bisnes

Julkaistu:

Espoon lisäksi kuljetuspalvelusopimuksista aiotaan kilpailla ympäri Suomea

Suomen Posti ei ole tekemässä paluuta postiautoaikaan, mutta muuten Posti on vankasti laajentamassa toimintaansa henkilökuljetusten puolelle koko Suomessa.

– Emme aio hoitaa varsinaisia henkilökuljetuksia, vaan me tarjoamme kyytien ohjauksen ja yhdistelyn, kuvaa Postin suunnitelmia kuljetuspalvelukeskusten liiketoiminnasta vastaava Pekka Laitio

– Taksit hoitavat varsinaisen kuljetuksen, Laitio sanoo.

Postin ensimmäinen vammaisten ja vanhusten kuljetuksia koskeva kuljetuspalvelusopimus syntyi Espoon kaupungin kanssa. Kyytivälitys käynnistyi toukokuussa ja laajeni käsittämään koko Espoon syyskuun alussa. Kyytejä välitetään noin 20 000:n kappaleen kuukausivauhdilla

– Liikevaihto nousee ensi vuonna Espoossa jo päälle viiden miljoonan euron, Laitio laskee.

Kasvun varaa piisaa, sillä yksin Espoo maksaa erilaista kuljetuksista kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

– Kuntien ja kaupunkien suurin logistinen kuluerä on henkilömatkat, Laitio sanoo.

Kaikkiaan yhteiskunta kustantaa erilaisia vammais-, vanhus- ja koululaiskyytejä yli 560 miljoonalla eurolla vuodessa. Summa on noussut jo vuosia ja uhkaa kasvaa edelleen suurten ikäluokkien ikääntyessä.

Posti ei aio tyytyä vain Espoon kuljetusten pyörittämiseen. Tavoitteena on voittaa matkojenyhdistelykeskusten operaattoritoiminnoista käytäviä tarjouskilpailuja ympäri Suomea. Laition mukaan jo ensi vuonna on edessä useita lääninhallitusten vetämiä tarjouskilpailuja.

– Puolisen kymmentä matkojenyhdistelykeskusta voisi olla tavoitteemme lähivuosina. Niistä syntyisi liikevaihtoa noin 20 miljoonaa euroa vuodessa muutaman vuoden sisällä, Laitio sanoo.

– Uskon, että kuljetuspalvelukeskuksista muodostuu Postille kohtalaisen merkittävää liiketoimintaa muutaman vuoden sisällä.

Matkojenyhdistelyn taustalla on valtion ja kuntien halu pienentää yhteiskunnan kustantamien kyytien kustannuksia. Kun yhdellä kyydillä saadaan kuskattua useampi asiakas, kustannus henkilöä kohden pienenee. Liikenneministeriön laskelmien mukaan kokonaissäästö on 22 miljoonaa euroa vuodessa eli 4 prosenttia.

Yhdistely on kuitenkin jo takunnut muun muassa Helsingissä, eikä puhelinruuhkitta ole selvitty Espoossakaan. Invataksiyrittäjät ovatkin esittäneet vammaisten jättämistä kokonaan maan kattavan matkojenyhdistelyn ulkopuolelle.

Laition mielestä vammaiset sopivat vallan hyvin matkojenyhdistelyyn, kunhan erityisvaatimukset otetaan riittävän hyvin huomioon. Vain vaikeimmin vammautuneille hän suosittelee omataksijärjestelmää.

Espoossa Posti on lähtenyt matkojenyhdistelyyn vielä hyvin maltillisesti.

– Yhdistelyprosentti oli syyskuussa kuusi.

Käytännössä lähes jokainen matkusti siis yksin. Tavoite on nostaa yhdistelyprosentti 15–20:een vuoden loppuun mennessä. Tällöin joka viidennessä kyydissä olisi useampi kuin yksi matkustaja. Yhdistely on saanut kritiikkiä, mutta myös kiitosta. Monesta on mukavaa, kun yhteiskuljetuksessa tapaa muita ihmisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    2. 2

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    3. 3

      Älä mokaa työhakemuksessa – 3 tuttua sanaa, joita ei pidä käyttää

    4. 4

      Lukijat ymmärtävät ulosottoon joutunutta yrittäjää: ”Ihme piti selväjärkisenä – maksuun meni 20 vuotta”

    5. 5

      Professori: Työntekijöihin on syytä panostaa – joskus kuin ”heitteille jätetty takapiha”

    6. 6

      Asiantuntija listaa CV:n tekemisen sudenkuopat – sorrutko jompaan kumpaan ääripäähän?

    7. 7

      Kryptovaluutta Ripplen arvo nousi viime vuonna 36 000 % – erilaisia virtuaalirahoja on jo yli 1 500

    8. 8

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    9. 9

      Siemens aikoo viedä terveysyksikkönsä pörssiin – uskotaan olevan Saksan historian suurimpia listautumisia

    10. 10

      Syövän ja mielenterveyden häiriöiden jälkeen palataan entistä ripeämmin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    2. 2

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    3. 3

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    4. 4

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    5. 5

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    6. 6

      Ennätys murskaksi: Pörssiyritykset maksavat ennätyksellisen osinkopotin

    7. 7

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    8. 8

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    9. 9

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    10. 10

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää