Talentumin tulos painui kolmannella neljänneksellä

Julkaistu:

Kustannus- ja mediayhtiö Talentumin tulos heikkeni vuoden kolmannella neljänneksellä verrattuna vastaavaan aikaan vuosi sitten. Liikevaihto sen sijaan kasvoi. Tulos kasvoi kuitenkin huomattavasti tammi-syyskuussa verrattuna vuotta aikaisempaan.
Yhtiö odottaa koko vuodelta liikevaihdon ja liikevoiton merkittävää parannusta verrattuna viime vuoteen, Talentum kertoo osavuosikatsauksessaan.

Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja painui 0,07 euroon kolmannella neljänneksellä, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,5 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun tulos hypähti 2,9 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 0,8 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun osakekohtainen tulos parani 0,01 euron tappiosta 0,06 euroa voitolliseksi.

Liikevoitto painui 0,3 miljoonasta eurosta 0,01 miljoonaan euroon kolmannella neljänneksellä. Tammi-syyskuun liikevoitto kasvoi sen sijaan 2,6 miljoonaan euroon 0,4 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi kolmannella neljänneksellä 5,3 prosenttia 24,4 miljoonaan euroon, kun sitä vuotta aikaisemmin kasaantui 23,2 miljoonaa euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Talentum toistaa aiemman ennusteensa, jonka mukaan se odottaa koko vuoden liikevaihdon kasvavan edellisestä vuodesta ja arvioi liikevoiton paranevan merkittävästi. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevoitto tulee yhtiön mukaan olemaan selvästi edellisiä neljänneksiä parempi.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    6. 6

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    7. 7

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    10. 10

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää