Kaija Kuusela haluaa nostaaNuorkauppakamarin yrittäjyysprofiilia

Julkaistu:

Järjestö voi uuden puheenjohtajan mielestä toimia keskustelun avaajana ja linkkinä oppilaitoksiin

Yrittäjyys halutaan nostaa aiempaa näkyvämpään asemaan nuorkauppakamareissa. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n uuden puheenjohtajan Kaija Kuuselan mielestä järjestö voi olla sillanrakentajana yrittäjyyteen paitsi omassa jäsenistössään myös laajemmin yhteiskunnassa.

– Jäsenistömme koostuu alle 40-vuotiaista, usein johtavassa asemassa olevista henkilöistä. Tässä joukossa on keskimääräistä enemmän yrittäjäpotentiaalia. Uusia yrittäjiä Suomeen tarvitaan runsaasti, jopa lähes satatuhatta seuraavien kymmenen vuoden aikana, muistuttaa seinäjokelainen tilitoimistoyrittäjä.

Yrittäjänä 17 vuotta ollut Kuusela valittiin viime viikonvaihteessa Nuorkauppakamarin kansalliseksi puheenjohtajaksi. Hän on vasta toinen naispuheenjohtaja pian 50-vuotiaassa järjestössä. Ensimmäinen naispuheenjohtaja oli Kristiina Vuoristo vuonna 1986.

– Panostamme koulutuksessamme yrittäjävalmiuksiin ja lisäämme yhteistyötä yrittäjäjärjestöjen kanssa. Tähtäämme myös oppilaitosten kanssa yhteistyöhön yrittäjyyskasvatuksen viemiseksi kouluihin. Herätämme ymmärtämään yrittämisen merkitystä työllisyyden ja kansallisen kilpailukyvyn lisäämisessä sekä hyvinvointiyhteiskunnan säilymisessä, listaa Kaija Kuusela.

Hän arvioi, että nuorkauppakamarilaisista on yrittäjiä 20–25 prosenttia. Lähivuosien tavoitteena on kerätä tuhat uutta jäsentä, joista huomattava osa olisi yrittäjiä.

– Emme kuitenkaan kilpaile yrittäjä- ja kauppakamarijärjestöjen kanssa, koska meillä on hieman erilainen yhteiskunnallinen tehtävä. Jätämme edunvalvonta-asiat sekä verotuksen ja sosiaaliturvan parantamiset Suomen Yrittäjien päätehtäviksi.

Kaija Kuusela on toiminut aktiivisesti Seinäjoen-Nurmon yrittäjäyhdistyksessä. Hän aikookin säilyttää läheiset suhteet yrittäjä- ja kauppakamarijärjestöön, koska nyt on puhallettava yhteen hiileen.

Puheenjohtajapestinsä jälkeen Kuusela ei pidä mahdottomana paluuta aktiiviseksi yrittäjäjärjestövaikuttajaksi. Viime aikoina siellä on tuntunut olevan kosolti tilausta osaavalle ja yhteistyökykyiselle naiselle.

Suomessa on yhteensä noin 4 600 nuorkauppakamarilaista. Vuonna 1915 USA:ssa perustettuun ja siellä päämajaansa pitävään kansainväliseen nuorkauppakamarijärjestöön kuuluu 120 maassa lähes 300 000 jäsentä.

Epäpoliittinen nuorkauppakamarijärjestö haluaa vaikuttaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän positiiviseen kehitykseen kehittämällä jäsentensä johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    7. 7

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    8. 8

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    9. 9

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää