Suomi pitää silmät auki lineaarikiihdyttimeen

Julkaistu:

Fyysikkojen seuraava suuri haaste on lineaarikiihdyttimen rakentaminen joskus 2020-luvulla. Sen sijoituspaikastakaan ei ole vielä tietoa.

Ministeri Mauri Pekkarisen mukaan Suomi pitää silmänsä auki, kun rakennuspaikasta päätetään.

– Aiemmin pidettiin tärkeänä, että uusi kiihdytin olisi tukevalla kallioperustalla, mikä olisi puhunut Suomen puolesta sijoitusmaana. Nyt tällaisen tärinättömän alustan merkitys on vähentynyt uusien teknologioiden ansiosta, Pekkarinen sanoo.

Cernissä on 20 eurooppalaista jäsenmaata ja ulkopuolisina jäseninä muiden muassa Intia, Japani, Venäjä ja Yhdysvallat.

Suomi on tehnyt yhteistyötä Cernin kanssa jo 1960-luvun puolivälistä, jäseneksi liityimme 1991. Hiukkastutkimuskeskuksessa työskentelee viitisenkymmentä suomalaista, ja lisäksi noin 30 suomalaistutkijaa vierailee laitoksessa säännöllisesti. Suomalaiset ovat kehittäneet pisimmälle menevän yhteistyön lukioiden ja korkeakoulujen kanssa, jotta opiskelijat voivat käydä Cernissä täydentämässä fysiikan opintojaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    9. 9

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    10. 10

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    9. 9

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää