Hämäläiset heittäytyivät tehokkaiksi

Julkaistu:

Hämäläiset eivät ole hitaita ainakaan seutukuntahankkeissa. Seutukeskus Oy Häme perustettiin jo viisi vuotta sitten vastaamaan Hämeenlinnan seudun kahdeksan kunnan tietohallinnon järjestämisestä.

Yhtiössä työskentelee tällä hetkellä noin 60 ihmistä, joista pääosa tuli taloon vuoden 2003 alussa, kun seutukuntien taloushallinto ja palkanlaskenta siirrettiin yhteisyrityksen hoidettavaksi.

– Otimme meille kaksi kolmasosaa niistä ihmisistä, jotka hoitivat aikaisemmin näitä tehtäviä. Yksi kolmasosa hakeutui sitten muihin tehtäviin. Olimme suunnitelleet ylimääräisille ihmisille uudelleenkoulutusta, mutta ketään ei jäänyt käsiin, Seutukeskuksen toimitusjohtaja Veikko Syyrakki kertoo.

Hänen mukaansa yhtiön työsopimukset on laadittu aika pitkälle kunnallisen työehtosopimuksen mukaan.

Seutukeskuksessa ovat mukana Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Kalvola, Renko, Lammi, Tuulos ja Hauho. Kunnat omistavat yhtiön asukaslukujen suhteessa. Yhtiön ei ole tarkoitus tehdä voittoa, vaan laskuttaa palveluistaan sen verran, että liiketoiminta pyörii omillaan.

Syyrakin laskelmien mukaan Seutukeskus pyörittää kuntien taloushallintoa 20 prosenttia halvemmalla kuin mitä nämä itse asian hoitivat. Varsinaiset hyödyt tulevat kuitenkin siitä, että nyt käytössä on kokonaan sähköistetty järjestelmä ja raportointi on täysin ajantasaista.

Taloushallinnon lisäksi Seutukeskus tarjoaa kunnille mikrotyöasemien käyttäjätuen ja työasemahankinnat. Sovellusten valinnat ja käyttöönotot toteutetaan usean kunnan yhteistyönä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    8. 8

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    9. 9

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää