Nainen jää mieleen

Julkaistu:

Jonna Särsin päivät ovat touhua täynnä. Kahden pienen lapsen äiti on totutellut kolmisen viikkoa takaisin työelämään kahdeksan kuukauden katkon jälkeen.

Nixun 50 työntekijästä naisia on kymmenkunta. Naisena it-alan töissä erottuu joukosta, mistä on joskus hyötyäkin. Osa stereotypioista toimii myös naisten hyödyksi.

– Tehtävissä, joissa edellytetään hyvää kommunikointitaitoa ja ihmisten kanssa toimeentulemista ajatellaan, että nainen pärjää paremmin.

Haittaa naiseudesta on ollut siinä, että hän voi työskennellä yhtiön Lähi-Idän asiakkaiden parissa vain rajoitetusti. Särs ei saa esimerkiksi viisumia Saudi-Arabiaan.

– Kun lähdin lukemaan tietotekniikkaa, lääkikseen lähteneet kaverini päivittelivät, että näen jatkossa vain neliskulmaisia ruutuja. Tänä päivänä saan tehdä heitä enemmän ihmisten kanssa töitä.

Särs aloitti tietotekniikan opinnot TKK:lla yhtenä tyttönä kahdeksasta. Tietotekniikan opinnot aloitti sinä vuonna yli sata opiskelijaa.

– Se oli huima vuosikurssi, tyttöjä oli paljon. Seuraavana vuonna naisia oli kaksi.

TKK kunnostautuitasa-arvossa

Trantex-nimisen softan lokalisointiin erikoistuneen yrityksen 80-luvulla perustanut Kaija Pöysti vaikuttaa nykyään Bostonissa Blue White Venturessa osakkaana. Väriä elämään tuo myös 2,5-vuotias Laura-tytär.

Neljännesvuosisata sitten teknillistä fysiikkaa TKK:lle opiskelemaan lähtenyt Pöysti ihmettelee, miksi tytöt vieroksuvat edelleen tekniikan opiskelua.

– Moni tyttö, joka on hyvä koulussa, menee lääketieteelliseen. Mikseivät mene lukemaan tekniikkaa? Sieltä saa laajat vaihtoehdot työelämään, Pöysti vakuuttaa.

Hänen kokemuksensa naisena sekä tekniikan opiskelusta että työelämästä ovat pääosin positiivisia.

– Poli on ollut yksi tasa-arvoisimmista paikoista, missä olen ollut. Työelämässä naiseudesta on ollut myös hyötyä. Ihmiset muistavat naisen paremmin. Toivon että oma tyttäreni kokee, että tekniikka on hyvä opiskeluvaihtoehto muiden joukossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää