Elvis tulkkina

Julkaistu:

”Huomenta!”, kiinalainen mies huikkasi minulle selvällä suomenkielellä.

”Huomenta”, vastasin hänelle epäluuloisena. Kaikki ulkomaalaiset olivat mielestäni epäilyttäviä, mutta etenkin suomea puhuvat kiinalaiset.

”Minä olen Elvis Liu”, epäilyttävä mies sanoi avaten minulle vanhan koslansa takaoven.

”Elvis?”

”Niin, minä pidän hänen musiikistaan.”

”Hyvä ettet pidä Madonnasta.”

”Mitä?”

”Ei mitään. Missä olet oppinut suomea?”

”Olen opiskellut Tampereella. Kuusi vuotta.”

”Olen pahoillani.” Kuultuani hänen järkyttävästä kohtalostaan myötätuntoni heräsi ja päätin olla miesparalle ystävällisempi. Niinpä rupattelimme niitä näitä aina siihen saakka, kunnes saavuimme tehtaalle.

Tehtaalla Elvis vei minut suoraa päätä suureen neuvotteluhuoneeseen, jossa jo istui parikymmentä hermostuneenoloista kiinalaista minua odottamassa. Huonolla englannilla itsensä tietohallintopäälliköksi esitellyt mies avasi kokouksen esittelemällä alaisensa. Esittelykierroksen jälkeen en muistanut yhtäkään nimeä, eikä minulla ollut hajuakaan mitä kukakin teki, tai tekikö kukaan mitään.

Seuraavaksi ohjelmassa oli tehtaan it-toimintojen esittely, joka tapahtui siten, että järjestelmäpäälliköt kertoivat omasta vastuualueestaan kiinaksi, minkä Elvis sitten tulkkasi minulle suomeksi.

”Minulla olisi kysymys hänelle”, keskeytin Elviksen hänen tulkatessaan verkkovastaavan puhetulvaa. ”Kysy häneltä, miksi te käytätte DDN-palvelua toimipisteiden välisissä tietoliikenneyhteyksissä.”

Elviksen tulkattua kysymykseni huoneessa alkoi melkoinen kuhina, joka päättyi siihen, että tietohallintopäällikkö ärähti verkkovastaavalle vihaisesti, saaden tämän säntäämään ulos huoneesta vauhdilla.

”Mitä nyt?”, kuiskasin Elvikselle.

”Hän lähti tilaamaan uusia tietoliikenneyhteyksiä.”

”Minähän vain kysyin. En minä tarkoittanut…”

Episodin jälkeen jatkoimme esittelyä. Nyt oli vuorossa työasemaympäristön vastaava. Jossain vaiheessa keskeytin taas Elviksen pyytääkseni häntä kysymään, käyttävätkö he kiinan- vai englanninkielistä käyttöliittymää. Huoneessa alkoi taas melkoinen kuhina, joka huipentui pomon ärähdykseen ja työasemaympäristön vastaavan pikaiseen poistumiseen huoneesta.

Seuraavaksi oli vuorossa tietoturvavastaava, joka singahti päivittämään virustunnisteita heti esitettyäni kysymyksen niiden päivitystiheydestä. Tämän jälkeen kysymys kytkimien tietoturvasta sai verkkotiimin kakkosmiehen livahtamaan paikalta kuin aaveen.

Lopulta huoneessa ei ollut jäljellä kuin minä, Elvis, tietohallintopäällikkö sekä käyttöpäällikkö, joka parhaillaan esitteli tehtaan ylpeydenaihetta, kahdennettua tietokonekeskusta. ”Nyt on parempi olla kysymättä”, kuiskasin hiljaa Elvikselle, ”että oletteko kokeilleet toimiiko kaikki, jos toinen konehuone on kokonaan poissa pelistä.” Elvis kääntyi saman tien käyttöpäällikköön päin ja alkoi papattaa tälle kiinaksi.

”EIEIEIEIEIE!”, huusin kauhuissani, mutta lähtölaskenta oli jo alkanut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    2. 2

      Nokia nousi kolmanneksi vahvimmaksi telebrändiksi: huima 71 prosentin hyppy – ”Täydellinen esimerkki”

    3. 3

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    4. 4

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    5. 5

      Brittipankki Barclays nosti Nesteen tavoitehintaa 43 prosenttia – suositus tasolla ”ylipainota”

    6. 6

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    7. 7

      Selvitys: Suomi on nyt maailman houkuttelevin maa kaivoksille

    8. 8

      Hyvän työntekijän synkkä salaisuus: ilmainen ylityö

    9. 9

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    10. 10

      Teknologiapelkuriksi tunnustautuva Wahlroos antaa 3 vinkkiä sijoittajalle – ”Osta ja unohda oli toimiva strategia puolitusinaa vuotta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    2. 2

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    3. 3

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    4. 4

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    5. 5

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    6. 6

      Näin Rovio rauhoitteli sijoittajia puhelimessa: ”Kehitämme jatkuvasti uusia pelejä” – osake edelleen -50 %

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Nokia nousi kolmanneksi vahvimmaksi telebrändiksi: huima 71 prosentin hyppy – ”Täydellinen esimerkki”

    9. 9

      Rovion kurssi kääntyi nousuun – romahti torstaina

    10. 10

      325 000 euron vuositulot ja pitää itseään keskiluokkaisena – näin asuinpaikka vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    7. 7

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    8. 8

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    9. 9

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    10. 10

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    11. Näytä lisää