Nokia veti Elcoteqin kovaan nousuun

Julkaistu:

Elcoteqinpositiivisettulosarviotylittivät selvästi markkinoiden odotukset

Nokian matkapuhelimien hyvä myynti ja odotukset hyvästä joulukaupasta näkyvät sopimusvalmistaja Elcoteqin tuloksessa. Yhtiö kertoi eilen ennakkotietoja heinä–syyskuun tuloskehityksestään.

Elcoteqin kolmannen neljänneksen liikevaihto on lähes kolmanneksen suurempi kuin edellisellä neljänneksellä. Operatiivisen toiminnan liiketulos on puolestaan kasvanut melkein kahdeksan miljoonaa euroa huhti–kesäkuusta.

Markkinoiden mukaanNokia nosti tulosta

Elcoteq ei halunnut eilen kommentoida selvän tuloskasvunsa syitä. Yhtiö julkaisee varsinaisen heinä–syyskuun osavuosiraporttinsa ensi viikon keskiviikkona.

Sen sijaan markkinoilla syyt olivat selvillä.

– Oli odotettavissa, että Elcoteqin liikevaihto ja tulos kehittyivät ennakoitua paremmin, sillä yhtiön pääasiakkaan Nokian matkaviestimien myynti on sujunut hyvin ja neljännen vuosineljänneksen näkymät ovat myönteiset, totesi pankkiiriliike FIM:in analyytikko Erik Sucksdorff uutistoimisto Startelille.

Mandatumin pääanalyytikko Erkki Vesola pitää Elcoteqin ilmoittamaa liikevaihdon kasvua yllättävän suurena. Vesolan mukaan liikevaihdon kasvu voi johtua Nokian ulkoistusasteen kasvusta.

Elcoteqin ennakkotietojen mukaan yhtiön liikevaihto oli heinä–syyskuussa noin 830 miljoonaa euroa, kun huhti–kesäkuussa liikevaihtoa kertyi 642 miljoonaa euroa. Operatiivinen liiketulos on parantunut noin 17 miljoonaan euroon 9,3 miljoonasta eurosta.

Nokia ja Ericsson liikevaihdon suurimmat

Vuodentakaisesta yhtiön liikevaihto on kasvanut 67 prosenttia ja tulos lähes kolminkertaistunut.

Markkina-analyytikot ennustivat Elcoteqille kertyneen liikevaihtoa noin 680 miljoonaa euroa ja operatiivista liikevoittoa noin 11 miljoonaa euroa heinä–syyskuussa.

Yhtiön osakkeen kurssi ponkaisi hyvien uutisten jälkeen selvään nousuun. Pörssipäivän päätteeksi Elcoteqin osake maksoi 17,45 euroa eli yksitoista prosenttia enemmän kuin perjantaina.

Toisella vuosineljänneksellä Nokia ja Ericsson olivat yhdessä reilut 70 prosenttia Elcoteqin liikevaihdosta. Luvussa ei ole mukana myyntiä Sony Ericssonille.

Nokia julkaisi kolmannen neljänneksen osavuosiraporttinsa perjantaina. Yhtiö kertoi myyneensä yli 51 miljoonaa matkapuhelinta heinä–syyskuussa.

Liikevaihtoa ja tulosta kertyi tosin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tulosluvut ylittivät kuitenkin yhtiön aiemmat arviot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Xi Jinping haluaa Kiinan avaavan ovia ulkomaisille yrityksille

    9. 9

      Ponssen vuosineljännes ”historiallisen vahva” – tulos ja liikevaihto kasvoivat

    10. 10

      Konkurssin tehneiden vapauttamista velkavastuusta selvitetään – ”Yrittäjä pääsee uuteen alkuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    10. 10

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää